Ismetekauden päätös 21.4.

Kevät eteni ja luonto alkoi pikkuhiljaa heräilemään, mutta itse päätin vielä lähteä pohjoisempaan eräälle läpivirtajärvelle lopettemaan täkykautta. Järvessä on tuttujen mukaan huikean suuri kanta 80-100cm kalaa, mutta isot +110cm kalat ovat olleet täysin hukassa. Täkyä järvellä on mielin määrin, siitä ei kalan kasvu ole kiinni. Reippaasta läpivirtauksesta johtuen happea järvessä riittää ympäri vuoden, ja syvyyttäkin on kahdeksan metriä. Omalla aikaisemmalla perhoreissullani olin saanut päivässä useita kymmeniä kaloja keskikoon ollessa järvikalalle huomattavan isoa, 70-80 sentin väliin. Upeaa kalastusta, yksi mieleenpainuneimmista reissuista aikoihin. 

Tunnin ajomatkan aikana alkoi kieltämättä jännittää onko järvessä enää edes jäätä, ympäröivät pellot olivat jo täysin sulana ja sää oli lähes kesäinen. Yöllä lämpötila oli sentään nollan tuntumassa. Jäätä järvellä näytti riittävän, vaikka virtaava joki oli huomattavasti sulattanut järveä parista kohdasta. Ursuit luonnollisesti päälle, ja vähän väliä kairailin koereikiä matkalla järven keskelle. Yllättävän paljon tavaraa oli vielä veden päällä, teräsjäästä ei tosin ollut tietoakaan sillä joen virtaus sulatti jäätä myös altapäin. Leiripaikka löytyi kahden sulan välistä, ja sain vavat leviteltyä molempien jokien reunoille. Matalimpia reikiä kairatessa ruoho pöllysi pohjasta, ja syvimmillään vettä oli vajaat viisi metriä. Jäätä jokien reunoilla riitti, jopa teräsjäätä näytti olevan kymmenisen senttiä. 

Kalat eivät juurikaan kevätauringossa istuskelua haitanneet, äänikirjaa sai kuunnella rauhassa ja keskittyä eväiden syöntiin. Täkyinä oli isoimpia pakastimesta löytyneitä särkiä, ja tottakai muutama räväkän kokoinen lahna. Pari haukea aivan sulan reunalta sentään osui, suurimman ollessa 80cm tienoilla. Auringon paahtaessa ja päivän kääntyäessä kohti iltaa aloin jo miettimään paluumatkan reittiä, kevätaurinko oli melkoisesti sulattanut jään pintaa joka alkoikin olla lähinnä sohjoa. 

Kun viimeinenkin vapa oli ahkiossa, sohjoa jo nilkkoihin asti ja aurinko alkoi laskeutumaan piti miettiä reitti rantaan kahden sulan välistä. Tummia alueita jäässä jo näkyi, ja luonnollisesti suunnistin niiden välistä. Kuten jo arvata saattaa, yhtäkkiä jää hävisi jalkojen alta ja hetkessä kelluttiinkin rintaa myöten avannossa. Kauaa siinä ei tarvinnut miettiä, äkkiä ympäri ja mahalleen jäälle ja takaisin pulkan luokse. Onneksi Ursuitiin jää aina niin paljon ilmaa että asu toimii kelluttavana varusteena. Pukeutukaa ihmiset asianmukaisesti kun menette huonoissa olosuhteissa kalaan!

Kuivapuku päällähän avantoon olisi voinut jäädä vaikka kahville, mutta nyt se ei ollut ensimmäisenä mielessä vaan täytyisi etsiä reitti 50m päässä olevaan rantaan. Joen yli kahlaaminen kävi jo mielessä, mutta upottava mutapohja ja raskas ahkio tekevät hommasta käytännössä mahdotonta. Montaa kertaahan sitä ei mielellään jäihin tippuisi yhden reissun aikana, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja vaan piti tuurilla koittaa löytää kestävä kohta.

Kairatut koereiät eivät juuri helpotusta tuoneet, Heinolan sai melkein suoraan työntää jään läpi. Lopulta heitin puhelimen ja avaimet turvaan ahkioon, ja lähdin varovasti kävelemään rantaa kohti. Kesti, ihme kyllä. Paluumatka autolle menikin visusti rantaviivaa pitkin, ja ajomatkalla kotiin mietin jo täkykauden jatkamista eräällä toisella järvellä. Lopulta järki kuitenkin voitti, purin ismetesetit kesäteloille ja totesin että tähän on ihan hyvä lopettaa kausi. 

Ismete 1., 3. ja 8.4.

1.4. 

Kuu vaihtuu, muu Suomi tuntuu käyvän jo avovesillä mutta Savon korkeudella ei siitä ole vielä tietoakaan. Yöpakkasien jatkuessa jäät eivät juurikaan pääse edes ohentumaan. Kohteena oli jälleen sama järvi kuin aikaisemmin, mutta paikkana järven syvimmän syvänteen reuna. Kyseisessä paikassa rannasta lähtevä matala vedenalainen niemeke ulottuu lähes keskelle järven selkää, ja alueella on kaiken lisäksi ollut koko talven verkot. Kuulin aikaisemmin tutulta että paikalliset vetävät uistinta kesäisin samalla alueella, ja saavat usein +10kg kaloja.

Päivällä verkkokalastajat tulivat nostamaan verkot pois, ja menin vaihtamaan muutaman sanan heidän kanssaan. Saman havainnon oliva tehneet kuin minäkin, viimeiset muutamat viikot olivat olleet todella hiljaisia.

Molemmat kertoivat järvestä tulleista suurista hauista, toinen miehistä oli saanut +12kg kalan ja suurin heidän tiedossaan oleva verkkokala oli yli 14kg. Ihmeen paljon näinkin pieni järvi kasvattaa isoa haukea, kunhan nyt itse sattuisi oikeaan aikaan paikalle.

Kaloa tuli hiljakseen pitkin päivää, mitään selkeää syöntipiikkiä ei tuntunut tulevan. Pari pientä haukea rigasin syvänteen reunaan makaamaan pohjalle, jostain syystä juuri siihen spottiin oli kova luotto.

Kaloja tuli tasaista tahtia, mitään syöntipiikkiä ei päivän aikana tuntunut olevan. Harvinaisen pientä haukea oli liikkeellä, suurin osa kaloista oli alle puolentoista kilon. Hauet saivat makoilla rauhassa pohjalla, mutta aivan vierestä nousi vippa. Siiman päässä tuntui painoa ja pientä nypytystä, hauki oli nielemässä täkyä. Vastarissa tuntui miten koukku repesi irti täkystä, ja kelasin avannosta kaksikoukkuisen rigin.

Hetkinen, ei saatana. Luulin että olin laittanut hauen viereiseen vapaan, ja että tässä vavassa on kymmenen sentin särki täkynä. Yli puolen metrin hauki oli kelvannut kalalle, ja minä käyn vetämässä koukut irti täkystä ennen kuin hauki kerkeää niellä syöttiä. Voi vittu.

Turha se on voivotella enää, seuraavasta hauesta vedin fileet irti ja rigasin nekin pohjalle. Loppupäivän isot täyt saivat kuitenkin makoilla rauhassa, pientä haukea tuli edelleen samaa tahtia kuin aikaisemmin.

Seuraavalla reissulla ajatuksena olisi yrittää kuhaa ismetellä, tällä alueella sitä riittää ja aamulla viemästäni täkykatiskasta saisi elävää täkyä. Itselleni aivan vieras laji tuo kuhan täkyily, ja aikalailla nollasta lähdetaan opettelemaan. 


3.4.

Suuntana jälleen järven syvempi alue, tälläkertaa tosiaan kuhan perässä. Perukkeet olivat vaihtuneet ohuempiin ja rigeissä oli glow in dark- helmeä ja muuta blingblingiä. Eilisen pummin jälkeen oli kuitenkin pakko sulattaa pari lahnaa mukaan ja rigata ne samaan rinteeseen.

Ensiksi kuitenkin täkykatiskalle. Tiukassa meinasi olla katiskan nosto 3*8'' rei'istä, särkeä oli parikymmentä litraa. Eipähän olisi täkykalasta puute. Kalat olivat vain valitettavan pieniä, parikymmensenttisiä särkiä oli vain pari.

Pelipaikoilla olin vasta ysin aikaan. Kaivoin ämpäreistä suurimmat särjet, jotka rigasin 10-14m syvyyteen aivan jääkannen alle pelaagisille kaloille. Kirkas päivä kirkkaan jään aikaan tuskin olisi kuhalle parasta aikaa, joten päätin että laitan penkalle kuhatäyt vasta illalla päivän hämärtyessä. Loppuihin vapoihin laitoin lahnaa makamaan 4-6m syvyyteen rinteen reunalle.

Kalaa syvältä kyllä tuli, mutta ainoastaan pientä haukea tuntui olevan liikenteessä. Kuhista arvatenkin ei koko päivänä ollut havaintoakaan, mutta jatkuvien pikkuhaukien perässä juokseminen piti mukavan lämpimänä. 

Joutessani perkasin koko päivän ylimääräisiä särkiä, illalla pääsee taas tekemään purkkikalaa. Mukaan lähti kuutisen litraa perattua kalaa, riittäisi taas hetkeksi leivänpäällistä. 

8.4.

Sama järvi, samat kuhat.

Ajelin järven toiseen päähän, josta olisi puolet lyhyempi kävelymatka aiotulle paikalle. Isäntä oli sopivasti ulkona, ja kävin kysymässä sopiiko auto jättää parkkiin lähelle, olisin pilkille menossa. Ei ongelmaa, mies viittoi sopivan parkkipaikan pellon viereltä ja lähti sisälle kun vein auton osoitettuun paikkaan. Pian ulos tulee oletettu vaimo ja alkaa kiroamaan mitä perkelettä minä muiden rannoissa kävelen, eihän hänkään tule minun rannoille kävelemään, jo on perkele kumma. Meikäläisen vastaukset menivät kuuroille korville, ja totesin parhaaksi lähteä järvelle ja jättää eukon huutamaan rauhassa.

Täkykaloista ei taaskaan ollut puute, mäski oli käynyt kaupaksi ja pari ämpärillistä tuoretta täkyä lähti mukaan. Jälleen kairailin reiät hieman eri alueelle, osa pelaagisesti pinnan tuntumaan ja osa pohjan yläpuolelle. Vasta yhden aikaan olin kairaamassa reikiä, ja tarkoituksena oli olla iltahämärään asti.

Hauelle pieni elävä särki kyllä maittoi koko päivän, vavoissa oli jatkuvasti tuoreet täyt kun hauet kävivät niitä riepottelemassa. Kuhaa varten olin tehnyt kaksikoukkuisia rigejä muiden ohjeiden mukaan, ja viennin jälkeen piti melkoisen nopeasti olla vetämässä vastaria etteivät hauet kerkeäisi niellä koko rigiä. Kuuden jälkeen tuli jälleen syöntipiikki, eikä sydänkohtauskaan kovin kaukana ollut kun kaloja sai irroitella jatkuvalla syötöllä. Näissä tilanteissa kymmenen vapaa on ehdottomasti liikaa, parikin tuntuisi riittävän.

Vieressä saunomassa ollut nuorten porukka jaksoi mekastaa koko illan, ja ysin jälkeen aivan hämärissä saunalta kuului huvittunutta naura: "kattokaa se on vieläki tuolla". Samaa naureskelin itsekin, välillä itsekin pysähtyy ajattelemaan että piruako sitä jäällä istuu kellon ympäri odottelemassa josko saisi kalan. Illan hämärtyessä käsissä oli käynyt iso kasa kilon-parin haukea mutta kuhista ei ollut tietoakaan. 

Ihan oman turvallisuuden vuoksi vetäisin pulkan metsikön kautta autolle, enkä oikaissut mökin rannasta. Miehen jäälle heittämät roskat tosin kävin jättämässä pihalle, eihän sitä omaa kotijärveä passaa roskata.