Ismetekauden päätös 21.4.

Kevät eteni ja luonto alkoi pikkuhiljaa heräilemään, mutta itse päätin vielä lähteä pohjoisempaan eräälle läpivirtajärvelle lopettemaan täkykautta. Järvessä on tuttujen mukaan huikean suuri kanta 80-100cm kalaa, mutta isot +110cm kalat ovat olleet täysin hukassa. Täkyä järvellä on mielin määrin, siitä ei kalan kasvu ole kiinni. Reippaasta läpivirtauksesta johtuen happea järvessä riittää ympäri vuoden, ja syvyyttäkin on kahdeksan metriä. Omalla aikaisemmalla perhoreissullani olin saanut päivässä useita kymmeniä kaloja keskikoon ollessa järvikalalle huomattavan isoa, 70-80 sentin väliin. Upeaa kalastusta, yksi mieleenpainuneimmista reissuista aikoihin. 

Tunnin ajomatkan aikana alkoi kieltämättä jännittää onko järvessä enää edes jäätä, ympäröivät pellot olivat jo täysin sulana ja sää oli lähes kesäinen. Yöllä lämpötila oli sentään nollan tuntumassa. Jäätä järvellä näytti riittävän, vaikka virtaava joki oli huomattavasti sulattanut järveä parista kohdasta. Ursuit luonnollisesti päälle, ja vähän väliä kairailin koereikiä matkalla järven keskelle. Yllättävän paljon tavaraa oli vielä veden päällä, teräsjäästä ei tosin ollut tietoakaan sillä joen virtaus sulatti jäätä myös altapäin. Leiripaikka löytyi kahden sulan välistä, ja sain vavat leviteltyä molempien jokien reunoille. Matalimpia reikiä kairatessa ruoho pöllysi pohjasta, ja syvimmillään vettä oli vajaat viisi metriä. Jäätä jokien reunoilla riitti, jopa teräsjäätä näytti olevan kymmenisen senttiä. 

Kalat eivät juurikaan kevätauringossa istuskelua haitanneet, äänikirjaa sai kuunnella rauhassa ja keskittyä eväiden syöntiin. Täkyinä oli isoimpia pakastimesta löytyneitä särkiä, ja tottakai muutama räväkän kokoinen lahna. Pari haukea aivan sulan reunalta sentään osui, suurimman ollessa 80cm tienoilla. Auringon paahtaessa ja päivän kääntyäessä kohti iltaa aloin jo miettimään paluumatkan reittiä, kevätaurinko oli melkoisesti sulattanut jään pintaa joka alkoikin olla lähinnä sohjoa. 

Kun viimeinenkin vapa oli ahkiossa, sohjoa jo nilkkoihin asti ja aurinko alkoi laskeutumaan piti miettiä reitti rantaan kahden sulan välistä. Tummia alueita jäässä jo näkyi, ja luonnollisesti suunnistin niiden välistä. Kuten jo arvata saattaa, yhtäkkiä jää hävisi jalkojen alta ja hetkessä kelluttiinkin rintaa myöten avannossa. Kauaa siinä ei tarvinnut miettiä, äkkiä ympäri ja mahalleen jäälle ja takaisin pulkan luokse. Onneksi Ursuitiin jää aina niin paljon ilmaa että asu toimii kelluttavana varusteena. Pukeutukaa ihmiset asianmukaisesti kun menette huonoissa olosuhteissa kalaan!

Kuivapuku päällähän avantoon olisi voinut jäädä vaikka kahville, mutta nyt se ei ollut ensimmäisenä mielessä vaan täytyisi etsiä reitti 50m päässä olevaan rantaan. Joen yli kahlaaminen kävi jo mielessä, mutta upottava mutapohja ja raskas ahkio tekevät hommasta käytännössä mahdotonta. Montaa kertaahan sitä ei mielellään jäihin tippuisi yhden reissun aikana, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja vaan piti tuurilla koittaa löytää kestävä kohta.

Kairatut koereiät eivät juuri helpotusta tuoneet, Heinolan sai melkein suoraan työntää jään läpi. Lopulta heitin puhelimen ja avaimet turvaan ahkioon, ja lähdin varovasti kävelemään rantaa kohti. Kesti, ihme kyllä. Paluumatka autolle menikin visusti rantaviivaa pitkin, ja ajomatkalla kotiin mietin jo täkykauden jatkamista eräällä toisella järvellä. Lopulta järki kuitenkin voitti, purin ismetesetit kesäteloille ja totesin että tähän on ihan hyvä lopettaa kausi. 

Ismete 1., 3. ja 8.4.

1.4. 

Kuu vaihtuu, muu Suomi tuntuu käyvän jo avovesillä mutta Savon korkeudella ei siitä ole vielä tietoakaan. Yöpakkasien jatkuessa jäät eivät juurikaan pääse edes ohentumaan. Kohteena oli jälleen sama järvi kuin aikaisemmin, mutta paikkana järven syvimmän syvänteen reuna. Kyseisessä paikassa rannasta lähtevä matala vedenalainen niemeke ulottuu lähes keskelle järven selkää, ja alueella on kaiken lisäksi ollut koko talven verkot. Kuulin aikaisemmin tutulta että paikalliset vetävät uistinta kesäisin samalla alueella, ja saavat usein +10kg kaloja.

Päivällä verkkokalastajat tulivat nostamaan verkot pois, ja menin vaihtamaan muutaman sanan heidän kanssaan. Saman havainnon oliva tehneet kuin minäkin, viimeiset muutamat viikot olivat olleet todella hiljaisia.

Molemmat kertoivat järvestä tulleista suurista hauista, toinen miehistä oli saanut +12kg kalan ja suurin heidän tiedossaan oleva verkkokala oli yli 14kg. Ihmeen paljon näinkin pieni järvi kasvattaa isoa haukea, kunhan nyt itse sattuisi oikeaan aikaan paikalle.

Kaloa tuli hiljakseen pitkin päivää, mitään selkeää syöntipiikkiä ei tuntunut tulevan. Pari pientä haukea rigasin syvänteen reunaan makaamaan pohjalle, jostain syystä juuri siihen spottiin oli kova luotto.

Kaloja tuli tasaista tahtia, mitään syöntipiikkiä ei päivän aikana tuntunut olevan. Harvinaisen pientä haukea oli liikkeellä, suurin osa kaloista oli alle puolentoista kilon. Hauet saivat makoilla rauhassa pohjalla, mutta aivan vierestä nousi vippa. Siiman päässä tuntui painoa ja pientä nypytystä, hauki oli nielemässä täkyä. Vastarissa tuntui miten koukku repesi irti täkystä, ja kelasin avannosta kaksikoukkuisen rigin.

Hetkinen, ei saatana. Luulin että olin laittanut hauen viereiseen vapaan, ja että tässä vavassa on kymmenen sentin särki täkynä. Yli puolen metrin hauki oli kelvannut kalalle, ja minä käyn vetämässä koukut irti täkystä ennen kuin hauki kerkeää niellä syöttiä. Voi vittu.

Turha se on voivotella enää, seuraavasta hauesta vedin fileet irti ja rigasin nekin pohjalle. Loppupäivän isot täyt saivat kuitenkin makoilla rauhassa, pientä haukea tuli edelleen samaa tahtia kuin aikaisemmin.

Seuraavalla reissulla ajatuksena olisi yrittää kuhaa ismetellä, tällä alueella sitä riittää ja aamulla viemästäni täkykatiskasta saisi elävää täkyä. Itselleni aivan vieras laji tuo kuhan täkyily, ja aikalailla nollasta lähdetaan opettelemaan. 


3.4.

Suuntana jälleen järven syvempi alue, tälläkertaa tosiaan kuhan perässä. Perukkeet olivat vaihtuneet ohuempiin ja rigeissä oli glow in dark- helmeä ja muuta blingblingiä. Eilisen pummin jälkeen oli kuitenkin pakko sulattaa pari lahnaa mukaan ja rigata ne samaan rinteeseen.

Ensiksi kuitenkin täkykatiskalle. Tiukassa meinasi olla katiskan nosto 3*8'' rei'istä, särkeä oli parikymmentä litraa. Eipähän olisi täkykalasta puute. Kalat olivat vain valitettavan pieniä, parikymmensenttisiä särkiä oli vain pari.

Pelipaikoilla olin vasta ysin aikaan. Kaivoin ämpäreistä suurimmat särjet, jotka rigasin 10-14m syvyyteen aivan jääkannen alle pelaagisille kaloille. Kirkas päivä kirkkaan jään aikaan tuskin olisi kuhalle parasta aikaa, joten päätin että laitan penkalle kuhatäyt vasta illalla päivän hämärtyessä. Loppuihin vapoihin laitoin lahnaa makamaan 4-6m syvyyteen rinteen reunalle.

Kalaa syvältä kyllä tuli, mutta ainoastaan pientä haukea tuntui olevan liikenteessä. Kuhista arvatenkin ei koko päivänä ollut havaintoakaan, mutta jatkuvien pikkuhaukien perässä juokseminen piti mukavan lämpimänä. 

Joutessani perkasin koko päivän ylimääräisiä särkiä, illalla pääsee taas tekemään purkkikalaa. Mukaan lähti kuutisen litraa perattua kalaa, riittäisi taas hetkeksi leivänpäällistä. 

8.4.

Sama järvi, samat kuhat.

Ajelin järven toiseen päähän, josta olisi puolet lyhyempi kävelymatka aiotulle paikalle. Isäntä oli sopivasti ulkona, ja kävin kysymässä sopiiko auto jättää parkkiin lähelle, olisin pilkille menossa. Ei ongelmaa, mies viittoi sopivan parkkipaikan pellon viereltä ja lähti sisälle kun vein auton osoitettuun paikkaan. Pian ulos tulee oletettu vaimo ja alkaa kiroamaan mitä perkelettä minä muiden rannoissa kävelen, eihän hänkään tule minun rannoille kävelemään, jo on perkele kumma. Meikäläisen vastaukset menivät kuuroille korville, ja totesin parhaaksi lähteä järvelle ja jättää eukon huutamaan rauhassa.

Täkykaloista ei taaskaan ollut puute, mäski oli käynyt kaupaksi ja pari ämpärillistä tuoretta täkyä lähti mukaan. Jälleen kairailin reiät hieman eri alueelle, osa pelaagisesti pinnan tuntumaan ja osa pohjan yläpuolelle. Vasta yhden aikaan olin kairaamassa reikiä, ja tarkoituksena oli olla iltahämärään asti.

Hauelle pieni elävä särki kyllä maittoi koko päivän, vavoissa oli jatkuvasti tuoreet täyt kun hauet kävivät niitä riepottelemassa. Kuhaa varten olin tehnyt kaksikoukkuisia rigejä muiden ohjeiden mukaan, ja viennin jälkeen piti melkoisen nopeasti olla vetämässä vastaria etteivät hauet kerkeäisi niellä koko rigiä. Kuuden jälkeen tuli jälleen syöntipiikki, eikä sydänkohtauskaan kovin kaukana ollut kun kaloja sai irroitella jatkuvalla syötöllä. Näissä tilanteissa kymmenen vapaa on ehdottomasti liikaa, parikin tuntuisi riittävän.

Vieressä saunomassa ollut nuorten porukka jaksoi mekastaa koko illan, ja ysin jälkeen aivan hämärissä saunalta kuului huvittunutta naura: "kattokaa se on vieläki tuolla". Samaa naureskelin itsekin, välillä itsekin pysähtyy ajattelemaan että piruako sitä jäällä istuu kellon ympäri odottelemassa josko saisi kalan. Illan hämärtyessä käsissä oli käynyt iso kasa kilon-parin haukea mutta kuhista ei ollut tietoakaan. 

Ihan oman turvallisuuden vuoksi vetäisin pulkan metsikön kautta autolle, enkä oikaissut mökin rannasta. Miehen jäälle heittämät roskat tosin kävin jättämässä pihalle, eihän sitä omaa kotijärveä passaa roskata.

Ismete 5.4.

Ainakin etelässä kevät etenee, ja tuli mieleen että syksyllä järven rantaan jätetty vene pitäisi noutaa pois rakentelua varten. Samainen järvi on huikea haukipaikka, joten sulattelin ämpärillisen lahnoja ja ajelin aamusta järven rantaan. Järvi oli hyvinkin tuttu avovesiltä, mutta talvella olin vain kerran käynyt vetämässä tärpittömän mp- reissun. Mukana ollut tuttu sentään sai reilun ysin kalan. Avoveden aikaan onnistuin kaivamaan joka päivä päälle metrisen kalan ylös suurimman ollessa pari milliä vajaat 120cm.

Vene löytyi tutusta paikasta, mutta oli vielä tukevasti hangen alla. Vajaan tunnin taistelun jälkeen olin saanut puukolla hakattua veneen irti jäästä, ja suurinpiirtein ehjänä trailerille. Keväästä täällä ei ollut vielä tietoakaan, ja auton uskalti huoletta jättää järven jäälle parkkiin. Paikallisilla lenkkeilijöillä ja pilkkijöillä ainakin oli ihmettelemistä järvellä olevassa venetrailerissa.

Syksyllä uistellessa olin saanut järven pienemmän syvänteen reunasta kylmiä väreitä aiheuttavia tällejä +300g kumeihin, ja kairailin reiät laajalle alueelle montun reunalle. Täkyinä oli tälläkertaa pelkkää lahnaa, koko vaihteli reilusta kämmenenkokoisesta lähes kiloon. Osaa sai jo vähän mallailla avantoon, mutta polkematta vielä menivät. Jo täkyjä viritellessä olin lähes varma puhtaasta mp- reissusta, mutta järven potentiaalin tietäen yksikin kala riittäisi ihan mainiosti.

Keli oli jälleen huikea, lukuunottamatta tuulta. Koko kevät on ollut poikkeuksellisen tuulinen, enkä ole monenakaan päivänä päässyt alle 6m/s tuulessa istumaan jäällä. Nytkin tornadoa muistuttavat lumipyörteet pyyhkivät vapojen välistä, ja kaatuilevia settejä sai vähän väliä käydä nostelemassa. Noh, ei auta valittaa kun kalaan kuitenkin haluaa päästä. Napit korvaan ja äänikirja päälle, tälläkertaa kuunteluun lähti Auschwitzin tatuoija.

Päivän kohokohta olikin kaadetun ahkion suojassa keitetty pussipasta, kaksi tuulitärppiä jäi koko päivän saldoksi. Taitaa vireessä oleva vippa olla nykyään blogin yleisin kuva, maisemat vaan vaihtuu. Takaisin ajellessa sitä taas tuli naureskeltua koko lajin mielekkyydelle, välillä jalka osuu lankulle ja homma rokkaa mutta lajin varjopuoli on tämä kellon ympäri tyhjänpyytäminen.

Ismete 24, 26. ja 28.3.

24.3.

Jälleen Kuopiossa, ja jälleen lähdin etsimään isoa kalaa tutulta, melko syvältä ja suurelta järveltä. Pakastimesta löytyi pari puolimätää lahnaa jotka voisi illalla jättää linnuille, ja säkillinen reilun kymmenen sentin särkeä. Lahnoihin en ollut vielä saanut edes vientiä täällä, vaan kaikki kalat ovat tulleet kohtalaisen kokoisilla särjillä.

Harvinaisen hiljaista piteli koko päivän,





26.3.

Taas kohteena sama järvi, hieman eri taktiikalla. Googlen satelliittikuva paljasti jokisuuta ympäröivän kasvillisuusvyöhykkeen, jota ei muiden palveluiden ilmakuvista näkynyt. Suunnitelma oli selvä: reilu puolet vavoista kasvillisuusrajaan, loput syvänteen puolelle ja odottelemaan isoa kalaa.

No eihän se taaskaan ihan niin helppoa ollut, rauhassa sai taas aamukahvit juoda. Tutusta paikasta syvänteen reunasta tarttui jälleen yhdentoista jälkeen edes hieman paremman tuntuinen kala, nopea heilautus mittanauhalle näytti pituudeksi ~98cm. Heinän rajasta tuli sillointällöin pientä puikkaria jotka olisivat kelvanneet lähinnä täkykalaksi. Syvempään veteen pohjaan lasketut lahnat saivat loikoilla ihan rauhassa, jälleen kerran.

Päivällä paikallinen pilkkijä pyörähti leiripaikassa juttelemassa, ja aloitti lupsakasti keskustelun tokaisemalla "sulla se ei muuten oo lupia noille koukuille" katsellessaan heinikossa olevaa vapaviidakkoa. Totesin että kyllä muuten on, XX osakaskunnan lupa henkilöltä YY. Hetken aikaa pappa katseli hiljaa minua, tuumasi että niin sehän asuu ihan tuossa vieressä, naureskeli että eipähän häntä edes kiinnosta onko täällä kalastavilla luvat vai ei, ja jatkoi pilkkijuttujen kertomista järveltä. Ruksi seinälle, eka kertaa ikinä tullaan kyselemään lupia täkyillessä.

Mahdotoman isoja ahvenenvonkaleita kertoi järvessä elävän, suurimmat olivat kuulema olleet puolen kilon luokkaa. Ohimennen kertoi myös melkein vierestä tulleesta 16 kilon hauesta. Lähellä oli kuulema karata, ihan suupielestä oli kiinni iskukoukussa. Eivät vanhemmat isännät juuri tunnu haukea arvostavan, tyytyväisiä lähinnä ovat kun joku käy niitäkin pyytämässä. Näissä tilanteissa on parasta kun jättää mainitsematta että vapauttaa suurimmat hauet.

Päivän paras syöntipiikki tuntuu siirtyneen iltaan, kuuden aikaan kalaa alkoi löytyä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin päivällä. Parhaillaan yhtäaikaa oli kiinni neljä kalaa, siinä sai ihan tosissaan juosta vavalta toiselle.


28.3.

Jälleen samalla järvellä, tälläkertaa tarkoituksena oli laittaa täyt vähän syvempään veteen. Hyviä kevätpaikkoja joista on mahdollisuus todella isoon haukeen ei ihan kamalasti ole, ja tällaisille pikapistoille lähimpänä olevat järvet sopivat parhaiten. Nyt pitäisi lähteä jo ennen viittä eli parasta iltasyöntiä. Kovin aikaisin en jaksanut herätä, jäällä olin vasta kasin aikaan.

Hauet olivat jälleen kateissa mutta särkeä nousi muutamana päivänä mäskätystä avannosta aivan tolkuton määrä, iltaan menessä särkeä oli ämpärissä kahdeksan litraa. Tuttu oli toivonut särkeä purkkikalaksi, pitäisi riittää hetkeksi. Pienehkö alue tuntuu menevän nopeasti tukkoon kun useamman kerran käy viikon sisään, seuraavilla reissuilla pitää käydä muilla paikoilla.

Pistin yhden pienen hauen jäällä fileiksi ja rigasin fileet makaamaan pohjalle, kun särjet eivät tunnu kelpaavan niin samakos tuo on uittaa jotain aivan muuta kuin yleensä. Saipahan rauhassa pilkkiä, kun vientejä tuskin tulisi. Malliltaanhan hauki, kokonaisena tai fileenä, on hyvä, paljon puolen kilon lahnaa kapeampi.

Jälleen autolle kävellessä mietin että pitäisi jättää ahkio kotiin ja pakata kottikärryt mukaan, vähissä alkavat lumet olemaan savon korkeuksilla.

Ismete 19.3.

Appilassa piti keksiä päiväksi tekemistä, ja ajelin aamuvarhaisella tutulle järvelle josta paikalliset kertoivat saaneensa isoja haukia. Appiukko kertoi että tuttunsa oli karkuuttanut viikko sitten ison kalan liian pienen avannon takia, ja vinkkasi että käyhän kokeilemassa. Noh, käydään.

Järveen laski leveähkö puro, ja Googlen street view sattui menemään puron yli. Leveyttä reippaat viisi metriä, mutta kovaa virtausta ei näkynyt. Satelliittikuvassa näkyi kasvustoalue puron suulla, vaikuttaisi oikein potentiaaliselta kalapaikalta mikäli joessa olisi yhtään virtausta ja se olisi alkanut sulattaa järveä.

Kävelin aamuauringon noustessa järven toiseen päähän, ja ihmettelin mihin se puro oikein laskee. Kartta käteen ja etsimään puroa, ja löytyihän se viimeinkin. Kyseessä olikin täysin virtaamaton oja, ja hädintuskin jokiuoma oli sula. Jokisuun edessä näkynyt kasvustoalue oli myös täynnä isoja kiviä, enkä jäänyt kairaani tuhoamaan vaan kävelin takaisin kohti lähtörantaa.

Vavat viritin todella laajalle alueelle keskelle järveä parin metrin syvyyteen, järven ainoan syvänteen viereen. Hiljaista oli, ihan rauhassa sai kahvit juoda. Täkyinä oli niin pientä särkeä että tapahtumia kyllä pitäisi tulla mikäli alueella vain olisi edes hieman aktiivista kalaa.

Joutessani kävin kairaamassa valmiiksi reiät syvänteen toiselle puolelle, lähelle samaa aluetta missä olin aikaisemmalla reissulla saanut tapahtumia. Puolen päivän jälkeen vaihdoin vavat toiselle alueelle, jospa sieltä saisi edes jonkun tapahtuman. 

Vippoja alkoi nousemaan sillointällöin, mutta kaikki tapahtumat jäivät pummeiksi. Kalat kyllä ottivat täkyyn, mutta kuljettivat sitä pari metriä avannon sivulle ennen kuin hylkäsivät. Tärppejä tuli varmaan viitisentoista muutaman tunnin aikana, ja pikkuhiljaa hermot alkoivat loppua turhan juoksemisen kanssa. Mielessä kävi olisivatko kalat olleet ahvenia, isoja ahvenia järvessä on ja itselläni oli käytössä järeät haukiluokan setit. Vanhat täyt saivat uida melko rauhassa, eniten tapahtumia tuli juuri pilkittyihin pieniin särkiin ja jopa ahveniin.

Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea, ja aloin keräilemään settejä pois. Yhdeksättä vapaa kelatessa nousi vielä viimeinen vippa, enkä pitänyt edes kiirettä avannolle mentäessä. Siima ei taaskaan juossut kelalta, mutta kelatessa alkoi tuntua jotain vastusta ja vastari pysähtyi kuin seinään. Sen jälkeen oltiinkin matkustajan paikalla kun kala määräsi vauhdin ja suunnan. Sain pian kalan alle, ja tuli kiire kaivella punnituspussia esille kun näin jumalattoman kokoisen pään pyörähtävän avannossa. Taitaa olla ihan oikeasti parempi kala, ja menohaluja tällä riitti ihan tosissaan.

Puoliväkisin käänsin kalan pään avantoon, ja nappasin leuasta kiinni. Avannosta nousikin hirveän kokoinen hauen pää ja metrin pätkä narua, runko olisi sopinut jollekin 70cm kalalle. Mittaa kalalla oli kuitenkin 112cm, ja painoa en kehdannut edes punnita.

Hetken sai miettiä laitanko onget takaisin pyytämään aivan pimeään asti, mutta totesin että tähän on ihan hyvä päättää päivä.

Ismete 9.-10.3.

Kevät lähenee kovaa vauhtia, ja kalat alkavat pikkuhiljaa aktivoitua keskitalven jäädessä taakse. Loppukevät itselläni on tarkoitus kalastaa suuria ja kirkkaita järviä, ja etsiä sitä oikeasti isoa kalaa.

9.3. 

Kohteena oli itselleni uusi läpivirtajärvi, josta tosin olin kuullut hurjia tarinoita isoista kaloista ja oienneista koukuista. Keskisyvyys on lähellä viittä metriä, ja järven selkäalue on 10-15 metriä syvää vettä.

Paikaksi valikoitui pieni lahtialue, johon sekä laski että siitä lähti puro. Ajattelin virtaavan ja hieman lämpimämmän veden keräävän alueelle täkyä, ja sen mukana haukea. Syvää vettäkin löytyy aivan jokisuun edestä. Golfille löytyi parkkipaikka yllättävän läheltä järveä, ja pääsin nopeasti virittelemään vapoja sulan reuna-alueille. Paikka näyttää melko hurjalta, mutta viisi metriä sulan reunasta jäätä riitti vielä Heinolan kierteen verran.

Perukkeiksi olin vaihtanut ohuet ahvenperukkeet, joissa on hieman normaalia pienemmät koukut. Järvessä on tietääkseni vahva kuhakanta, eivätkä isot ahvenet ole näillä järvillä ollenkaan mahdottomia. Täkyinä oli säkillinen 10- senttistä särkeä, ja lisää todennäköisesti saisi pilkkimällä.

Pienten täkyjen käyttö takasi sen ettei aamulla tarvinnut kauaa paikallaan istua. Vapojen pyyntiin virittely kesti varmasti yli tunnin, sillä jatkuvasti sai juosta ristiinrastiin ympäri lahtea irrottelemassa kaloja. Kahvikin kerkesi jäähtyä, kun piti irrottaa putkeen kuusi kalaa ennenkuin kerkesi uudelleen istua alas. Kauimmaisiin syvänteen reunaan jättämiini vapoihin laitoin suosiolla isot lahnatäyt, jotta niille ei tarvitsisi jatkuvasti juosta. Kalaanhan tänne oltiin tultu eikä juoksukisoihin.

Kymmenen aikaan pienen kalan syöntipiikki vihoin hiljeni, ja sain pitää evästauon rauhassa. Vähän ennen puoltapäivää särkitäkyyn tuli vienti syvänteen reunalta muutaman metrin vedestä, ja heti vastaiskun jälkeen kala tuntui vähän paremmalta. Punnituspussi oli jälleen leirissä, eli puola auki ja nopeasti hakemaan leiristä mittauskamat.

Kala oli jälleen jäänyt nätisti odottelemaan avannon alle, ja nousi siitä nopeasti punnituspussiin. Mittaa kalalla oli 108cm, ja puntari näytti 9.9 säkin kanssa, hieman yli ysin kala. Kovin on hankalaa tänävuonna yltää omiin suurhauen rajoihin, vaikka lähellä käydään.

Iltapäivällä sain seuraa jäälle, eräs paikallinen maatalon isäntä tuli ihmettelemään kalastustani ja kertoili tarinoita vuosien varrelta. Hieman yli 11- kiloinen oli suurin siitä kohdasta tullut kala, tuskin olin ihan väärään paikkaan tullut.

Iltapäivästä syönti jälleen hiljeni, yksittäisiä kaloja nousi vähän sieltä ja täältä. Viiden aikaan ajattelin etten jaksa jäädä odottelemaan iltahämärää, vaan pakkailin kamat kasaan ja lähdin vetämään paria ruokakalaksi ottamaani haukea fileiksi.

Ajomatkalla soittelin lupia seuraavaksi päiväksi eri alueelle. Osakaskunnan pj ystävällisesti kertoi etteivät myy lupia ulkopuolisille ja tämä tuskin on lähivuosina muuttumassa, joten piti alkaa miettimään seuraavaa järveä ja etsimään osakaskunnan yhteystietoja sieltä. Helppoa tämä täkyily.

10.3.

Aamulla naapurikylän kaveri laittoi viestiä ja kysyi lähdenkö kalaan, hän voisi aamuksi tulla mukaan. Itselläni oli pari sankollista elävää särkeä edelliseltä päivältä, ne olivat kuulema toimineet parhaiten tällä syvällä ja todella kirkasvetisellä järvellä. Pelipaikoille pääsisi vielä autolla, jäätä oli kuulema sen verran reilusti.

Harvoin on näin paljoa jännittänyt lähteä täkyilemään kuin tänä aamuna, jäätä pitkin pelipaikoille oli parin kilometrin matka. Autot jätettiin parkkiin vedenalaisen niemekkeen lähelle, ja vapoja aloimme viritellä ympäri niemekettä. Muutama laitettiin viereisen syvänteen päälle heti jääkannen alle, vettä alla oli parikymmentä metriä. Jäätä sentään oli vielä +35cm koko alueella, ja kesti ainakin toistaiseksi autot.

Tapahtumia alkoi tulla heti vapoja laskiessa. Ensimmäinen vippa nousi kun olin saanut toisen vavan pyyntiin, ja kolmatta täkyä laskiessa iso särki vietiin käsistä. Kummoisia kaloja aamulla ei noussut, kaikki olivat samaa puolentoista kilon luokkaa.

Kympin aikaan tapahtumat loppuivat kokonaan, ja seuraavat pari tuntia saatiin molempien yllätykseksi syödä eväitä ihan rauhassa. Pari täkyä oli vavoista hävinnyt ilman että vippa edes laukesi, kovin olivat varovaisella purulla tai sitten särjet onnistuivat rimpuilemaan itsensä koukusta. Puolenpäivän aikaan alettiin miettiä kotiin lähtemistä, ja kahden aikaan molemmilta lopppui kärsivällisyys. Ei tämä aina ihan samanlaista tykitystä ole.

Ismete 3-6.3.

Hiihtolomaviikolla sattui sopiva sauma lähteä pyörähtämään Joensuussa kavereiden luona, ja samalla käydä täkyilemässä. Kohteena oli itselleni aikaisemmilta vuosilta tuttu superjärveksi luokiteltava järvi, josta useampi kympin kala päivässä on jopa melko yleistä. Kuopiosta käsin ajomatkassa ei oikein ole järkeä, mutta Joensuusta käsin matka on vielä ihan kohtalainen.

3.3.

Pari kaveria innostui lähtemään mukaan, ja lupien oston jälkeen päästiin etsimään parkkipaikkaa. Tie oli kuin olikin aurattu, ja auto saatiin melko lähelle järveä. Leiripaikka valittiin lähes keskeltä järveä matalikon reunalta. Itse laitoin kaikkiin vapoihin kovalla työllä löytämäni lahnat, kaveri taas halusi saada päivän aikana edes jonkun tapahtuman ja viritteli pieniä särkiä syötiksi.

Jo vapoja viritellessä ensimmäinen vippa nousi pystyyn, ja oli vieläpä oma. Syke alkoi nousta kun siiman päässä tuntui kevyttä nykimistä hauen kääntäessä lahnaa suussaan. Kyseiseltä järveltä olemme saaneet lahnatäkyllä tasan yhden alle metrisen kalan, ja sekin paria senttiä vaille.

Kala oli lähes avannon alla, ja vastaisku ei pysähtynytkään kuin seinään niinkuin odotin. Reilu ysikymppinen pullukka kävi koukunirroituksessa ja pääsi jatkamaan tankkailujaan ilman sen kummempia ihmettelyjä. Uutta lahnaa koukkuun, ja vaikka kalan koko oli pettymys nosti se luottoa loppupäivään.

Järvelle tyypilliseen tapaan täkysärkien pilkkimistä häiritsivät filekokoiset ahvenet, suurimpien ollessa reilut puoli kiloa. Melko pian jäälle oli kolmeen mieheen saatu kymmenkunta sopivaa ruokakalaa, ja melkoinen nippu täkysärkeä seuraaville päiville. Särkeä toki meni kovaa tahtia kun kaveri koukutteli pieniä puikkareita sen minkä kerkesi.

Omiin täkyihini tuli iltapäivän aikana peräti kaksi tapahtumaa, kerran kelailin ylös tyhjät koukut ja toisella kerralla kala oli hylännyt täyn. Kolme tapahtumaa lahnoissa taisi olla uusi ennätys itselle, huomattavasti yleisempää on ollut tärpitön MP. Odotukset seuraaville päiville nousivat entisestään kun aikaisemmin hyväksi arvelemani alue matalikon ja syvänteen välissä tuntui toimivan.

5.3.

Tänään sain lähteä aivan itekseen järvelle. Autoa parkkiin pyöritellessä Golffi sytytti taas merkkivalon, viimekerrastahan olikin jo aikaa. Noh, näitä on parempi murehtia pois lähtiessä, ahkio ulos autosta ja tarpomaan hankeen.

Järvellä keli ei ollut erityisen miellyttävä, tuulta 6 m/s ja plussakelistä johtuen lumisade oli muuttunut vaakatasossa tulevaksi vesisateeksi. Ei auttanut voivotella, vavat pyyntiin ja menin vapaviidakon reunamille pilkkimään. Jo kymmenen aikaan alkoi jaloissa tuntua kylmiä väreitä kun Savagen housut päästivät vedet läpi. Hieno laji.

Isohkoja lahnoja uittaessa ei liiemmin tapahtumia tule, mutta pystypilkki alkoi kerätä mukavasti kalaa alle. Pienen silpun tulo loppui seinään, ja pian mukavaa fileahventa alkoi tulla, suurimpien ollessa puolen kilon pintaan.

Yhtäkkiä vavassa tuntui aivan jumalaton tälli ja vahvoja potkuja, nyt on kiloluokan ahven kiinni. Saan vedettyä kalan aivan avannon alle, ja siima löystyy. Shit happens, äkkiä pilkki alas, ja taas pystyä vietiin. Potkut näillä kaloilla olivat aivan eri luokkaa kuin aikaisemmilla puolen kilon ahvenilla, eikä ollut mitään mahdollisuutta vetää kaloja raakana ylös. Sain väännettyä tämänkin kalan avannon alle, ja jälleen ylös tuli pelkkä tyhjä koukku kalan irrottua aivan avannon alla.

Kolmannen saman kokoluokan kalan karkuutuksen ja kevyen kiroilun jälkeen vaihdoin ketjuun särjelle tehdyn värikoukun tilalle ison morrin kunnon koukulla, nyt pitäisi alkaa kalojen pysymään. Pilkkiä vietiinkin melkein heti, kala tuntui pieneltä hauenpuikkarilta ja ensimmäisen syöksyn jälkeen ylös tulikin pelkkä siima. Hieno laji.

Puolenpäivän aikaan oli vaikea löytää vaatteista kuivaa kohtaa, ja kirosin kun olin jättänyt Ursuitin kotiin, se päällä olisi kenties pysynyt kuivana. Koko aamuna oli tullut yksi vipannousu särkitäkyyn, ja totesin että parempi suosiolla lähteä takaisin majapaikkaan Motonetin kautta.

6.6. 

Illalla olin luvannut ajella takaisin Savoon, ja päätin suunnata viimeiseksi päiväksi samalle alueelle ahventen toivossa. Kuuteen vapaan jätin lahnat, ja neljä vapaa viritin leiripaikan lähelle ahventa varten. Aikaisemminkin olen koittanut ahventa täkyillä tällä järvellä, mutta jatkuva pienen hauen tulo vei hommasta mielekkyyden.

Yllättäen ahvenia ei juuri kuulunut, mutta haukea tuli senkin edestä. Tuplaa oli kiinni vähän väliä, ja alkoi tulla kiire pilkkiä lisää särkeä täkykalaksi. Pienellä pystypilkillä alkoi tulla myös hyvänkokoista ahventa, filekalat oli nopeasti ylhäällä ja yksi haukikin yritti uuden pilkin viedä. Edellisen päivän mörköahvenista ei sensijaan ollut mitään havaintoa.

Kympin jälkeen keskellä pahinta puikkorallia siiman päässä tuntui vähän enemmän painoa. Kala tuli melko nopeasti avannon alle ja mietin että tuohan on vähän reilu satavitonen. Mitan kalasta voisi ottaa, mutta punnituspussi oli tietenkin leirissä. Puola auki, kala jäi ihmettelemään avannon alle ja kävin nopeasti hakemassa pussin mukaan. Mittaa pallokalaa muistuttaneella hauella oli 109cm mutta paino jäi jonnekin kahdeksan kilon tienoille.

Lahnat olivat uineet pari päivää ilman ainuttakaan hipaisua, ja aloin vaihtelemaan päivän aikana tulleita särkiä täkyiksi kun ne näyttävät kelpaavan karkeammallekkin kalalle. Puikkariralli koveni entisestään, eikä eväiden syömisestä tahtonut tulla mitään. Aloin jo miettiä vapamäärän vähentämistä, mutta onneksi tapahtumat alkoivat vähentyä iltaa kohti mentäessä. Aktiivista kalaa alueella riitti, mutta isommat olivat totaalisen hukassa.

Eräs paikallinen kalamies kävi päivän aikana neljästi kyselemässä miten kalaa tulee, ja kertomassa omia kalatarinoitaan edellistalvelta, vajaan kahden kilon ahvenia ja lisäksi älytön määrä yli kiloisia. Iskukoukulla oli kuulema tullut lähemmäs puolentuhatta haukea ja melko kasa yli kympin kaloja. Jotkut järvet tuottavat älyttömän määrän isoa kalaa, ja tämä on yksi niistä.

Reilun 15 000 askeleen ja useiden kymmenien haukien jälkeen oli aika keräillä vavat mukaan, ja taivaskin muuttui kauniin tulenpunaiseksi auringonlaskun aikaan. #PaikatPalaa

Ismete 19.2.

Alkusyksystä kävin renkaalla eräällä pienehköllä mutta syvällä läpivirtajärvellä. Kalaa tuli varsin mukavasti, keskikoko oli hyvää mutta parempien kalojen puuttuminen jäi ihmetyttämään, suurimpien ollessa vajaat 90cm. Järvi on niin lupaavan oloinen että pakko siellä on olla hyvin yli metrin kalaa, ja päätinkin parempien ideoiden puutteessa ajella sinne.

Kelissä ei valittamista ollut, pari astetta plussaa ja kirkas sää. Järven rannassa aloin ihmetellä miten saisin ahkion järkevästi järvelle, seutu oli lähes täysin lumetonta ja järvelle tuli toistasataa metriä matkaa. 

 Loppumatkasta löytyi sopivasti jäätynyt oja jota pitkin pulkan sai vedettyä järvelle.

Lunta ei pahemmin jäälläkään ollut. Luojan kiitos olin aikaisemmin ostanut saappaisiin jääketjut, ilman nastoja liikkumisesta ei tahdo tulla mitään peilikirkkaalla jäällä. Tavarat liukuivat pitkin jäätä napakassa tuulessa, ja ahkiokin meinasi pari kertaa karata tuulen mukaan.

Oma kalastus on alkanut keskittyä entistä enemmän matalaan, ja virittelinkin vavat rehevän ja matalan lahden reunoille heinikon viereen. Aamu alkoi jälleen hiljaisesti, edes puikkarit eivät löytäneet särkitäkyjä. 

Ensimmäinen vipannousu tuli yhdeksän jälkeen aivan heinikon rajasta alle metrin vedestä. Vastarin jälkeen painoa löytyi siimasta yllättävän paljon, eikä avannosta noussut pää ollutkaan mikään puikkarin pää. Nopeasti kala mitta-alustalle, senttejä oli sata ja vähän päälle ja kala takaisin uimaan.

Kympin aikaan alkoi vippaa nousta tuttuun tapaa, ja kävin irrottelemassa parit puikkarit. Potentiaalinen alue oli niin laaja että aloin iltapäivällä siirtelemään hieman vapoja painottaen matalaa kasvillisuusvyöhykettä. Useilla järvillä rantakaislikon jälkeen alkaa uposlehtisten kasvien vyöhyke, joka antaa kaloille suojaa myös talvella. Juuri tällaisesta paikasta aikaisempi kalakin sattui tulemaan.

Hiljaista piteli, vaihtelin verkkaisesti vapoja paikasta toiseen ja levittelin vapoja ympäri rantoja. Kirkkaasta jäästä ja kelistä johtuen ajattelin istua jäällä hämärään asti, ja katsoa alkaako iltahämärässä olla jo syöntipiikkiä havaittavissa. Yksi kala sieltä tulikin, pikkuhauki joka oli turhan pieni jopa täkykalaksi. 

Ismete 13-14.2.

13.2. 

Hämärissä pakkailin haisevat särjet autoon ja ajelin tutulle huippujärvelle. Normaalikokoisia täkyjä ei enää ollut jäljellä, joten otin pari pussia pieniä särkiä mukaan ja lähdin virittelemään kebabrigejä. Tällä järvellä on isoa kalaa niin paljon että pientä särkitäkyä ei juurikaan tule uitettua, vaan koitan täyn koolla karsia pientä kalaa pois. Kevät on jo edennyt sen verran että aurinko kerkesi nousta ajomatkan aikana, ja reikiä pääsi kairaamaan päivänvalossa.

Kalat alkoivat juoksuttamaan jo vapoja viritellessä, pummeja pummmien perään. Hauet kyllä hakivat kebabrigejä mutta hylkäsivät ne melkein heti. Samaa tärppisoppaa jatkuikin koko päivän, kokonaisillä särjillä kaloja tuli jopa ylös asti mutta ainoa kebabilla ylös tullut kala oli päivän suurin, vähän vajaa ysikymppinen. 

Illasta tuli soitto Kuopion lähellä asuvalta verkkokalastajalta että verkoista oli tullut pari pientä lahnaa, seuraavaksi päiväksi saisi edes pari kunnon täkyä. 

14.2. 

Pienen arpomisen jälkeen päätin aamulla lähteä tutulle järvelle joka on monta vuotta vaikuttanut yhdeltä potentiaalisimmista järvistä lähialueella. Syvä, todella rehevä järvi joka laskee parin puron ja lammen kautta isoon reittivesistöön. Ajelin itselleni uuteen järvenosaan, tarkoituksena oli täkyillä järvestä lähtevän puron matalaa ja heinittynyttä edustaa. 

Haisevia särkiä kokonaisena ja kebabissa jään alle viritellessä tuli ensimmäiset viennit, mutta vastapalloon vastareita vedellessä tuntui vain koukkujen irtoaminen täkykalasta. Kovin isoja tuskin olivat jos kymmensenttinen särki ei kokonaan mahtunut suuhun, tai ainakin näin sitä haluaa itselleen uskotella. Muutamat lahnat saivat kellua rauhassa heinikon reunassa.

Muuta kirjoiteltavaa päivästä ei sitten olekkaan. Maapuuta meni varmaan motti nuotiota pidellessä, ja illasta olo ja haju oli kuin kylmäsavustetulla lohella. Plussaa päivässä oli, että uudenkarhea tuoli ei lentänyt nuotioon tuulesta huolimatta.

Ismete 29.-30.1.

Kaveri oli bongannut todella lupaavanoloisen läpivirtajärven kohtalaisen ajomatkan päästä, aivan kuin suurhauenkalastajan oppikirjasta. Selvittelin järven lupatilanteen, ja luvanmyyjä löytyi yllättävänkin helposti. Puhelun aikana hän mainitsi ettei kyseisestä järvestä kymmenen kilon hauki virvelillä ole kovinkaan kummoinen, verkkokaloista puhumattakaan. Kaiken lisäksi kalastuspaine järvellä on vähenemään päin luonnollisista syistä. Aivan älytön potentiaali, eikä järvellä varmasti tulisi muita täkyilijöitä vastaan.

Tiistaina kaverilta tuli viestiä että olisi pari päivää vapaata, lähdetäänkö täkyilemään. Kamat autoon ja kello soimaan ennen kuutta, ajomatkaa järvelle tulee vähän normaalia enemmän. Omassa täkytilanteessa ei ollut kehumista sillä pakkasesta löytyi lähinnä pientä särkeä ja lahnaa, mutta niillä mennään mitä on. Aikaisemmat "ahvenreissuilla" tulleet metrikalat sentään loivat uskoa alle 15cm täkyjen käyttöön.

29.1.

Ensimmäisen päivän paikaksi valitsimme järveen laskevan joen suistoalueen. Jokisuun edessä oli pieni ja syvä monttu, ja suistoalue oli kauttaaltaan rehevä. Kuivapuvut päälle ja kairaamaan reikiä, jäätä oli vähintään riittävästi jopa hitaasti virtaavan jokiuoman kohdalla. Kaverit levittelivät vavat syvänteen reunalle ja jokiuoman reunoille, itse painotuin lähemmäs matalaa ja rehevää suistoaluetta.

Ensimmäiset kolme tuntia saimme istua rauhassa, ja hieman kymmenen jälkeen ensimmäinen kala oli kelpuuttanut pienen särjen matalasta hieman yli metrin vedestä. Kala tuntui jo vähän paremmalta, ja ensimmäinen leveän kyljen vilahdus avannon alla nostatti toiveita kympin kalasta. Pian sain käännettyä kalan pään avantoon, ja ylös tuli tumma, todella paksukuntoinen 110cm hauki jolla painoa oli karvan yli ysi.

Ensimäisen kalan jälkeen ei juuri harmittanut tapahtumien vähäisyys ja kaikki olimme entistä innostuneempia järven potentiaalista. Siirtelin ajankuluksi muutaman vavan aivan matalaan heinikon reunaan, vettä alueella oli reilusti alle metri. Seuraava vippa nousi parin tunnin päästä, jälleen kerran aivan matalasta ja vavasta jonka olin juuri vienyt alueelle. Aivan yhtä isolta kala ei tuntunut, ja avannosta nousi vähintään yhtä paksussa kunnossa oleva 106cm hauki. Loppupäivä menikin nuotiota poltellessa ja juttujen taso laski aurinkoakin nopeammin.

Illasta kävimme vielä katsomassa sopivan parkkipaikan järven toisesta päästä. Auraamattoman mökkitien varresta löytyi kuin löytyikin sopiva paikka aivan järven rannasta. Näissä paikoissa ajellessa osaa olla kiitollinen nelivedosta, entisellä etuvetoisella punaisella surmalla ei olisi mitään asiaa näille pikkuteille.


30.1.

Seuraavan aamun ajomatka sujui jo paljon hiljaisemmin, edellinen pitkä päivä painoi kaikilla takana. Vuorossa tosiaan olisi järven toinen pää, josta lähtee suurehko joki. Alueelle laskee myös pieni puro jonka edustalla on muutaman metrin monttu. Kaverit virittelivät vapansa syvempään veteen montun lähelle, ja itse edellispäivästä innostuneena lähdin kairaamaan reikiä matalaan heinikkoon. Järveen laskevan puron suu oli edelleen sula, mutta sulan vieressä jäätä oli vielä reippaat 30cm. Laitoin useamman vavan aivan puron laitaan virranreunaan, ja loput pitkin kaislikkorantaa noin metrin veteen.

Ensimmäiset viennit puronsuusta tulivat jo vapoja viritellessä. Hiki meinasi tulla kun juoksin aamun edestakaisin pitkin rantaa vetelemässä vastareita ja laittelemassa uusia täkyjä, taisin saada kuusi pummia kavereiden täkyjen uidessa rauhassa. Kalojen koko ei sentään edellisen päivän tasolla ollut, kaikki kala tuntui olevan pientä ja hyvin varovaisella päällä.

Päivällä syönti hiljeni, ja juttujen taso alkoi laskea hälyttävän kovaa tahtia. Ajankuluksi tehtiin taas makkaratulet jäälle, ja kaikkien yllätykseksi edes tulia tehdessä ei noussut kuin yksi vippa. Melko pienimuotoinen alue oli katettu kolmen miehen vavoilla niin kattavasti ettei vapoja kannattanut alkaa juurikaan siirtelemään, ja päivä kuluikin lähinnä eväitä syödessä. Iltapäivästä ennen hämärää tuli jonkunlainen syöntipiikki, puolenkymmentä tapahtumaa melko pienen ajan sisään.

Päivän saldona muutama hassu pikkuhauki ja yksi palanut nuotiossa palanut retkituoli, kohokohta taisi olla kotimatkalla haetut kebabannokset. Paluumatka sujui vielä aamuakin hiljaisemmin, ja Golffikin alkoi sytytellä vikavaloja.

Vaisusta päivästä huolimatta tälle järvelle täytyy kuitenkin tehdä useampi reissu kevään aikana. Yleensä pari päivää huonoissa olosuhteissa ei vielä kerro mitään järven suurhaukipotentiaalista, ja saimme kuitenkin pari varsin hyvänkokoista kalaa heti ensimmäisenä päivänä. .

Ismete 22-26.1.

Sattui hyvä sauma lähteä viettämään pitkä viikonloppu kotipuolessa. Kelitkin näyttivät erittäin hyviltä, täkykamat mukaan ja kotona täkykatiskat pyytämään. Yleensä en eläviä täkyjä käytä, mutta nyt siihen oli hyvä mahdollisuus eikä tuore täky ainakaan haitaksi ole kuhalle ja ahvenelle jotka olivat pääkohteina.

22.1.

Kaveri oli sattumalta ehdottanut kyseisellä järvellä käyntiä, ja hän ilmoittikin tulevansa keskiviikkona mukaan jäälle istumaan. Itselläni oli aikainen herätys, ja olin jo pimeällä virittelemässä vapoja järven syvimmän syvänteen reunoille. Täkyinä oli pientä särkeä ohuella perukkeella varustettuna, kohdekaloina ahven sekä järven suuret kuhat. Vavat laitoin neljän ja kuuden metrin väliin paljon täkykalaa sisältävälle alueelle. Pian kaverikin tuli paikalle, ja laitteli omat täkynsä syvän päälle, sekä yhden isomman lahnan kuuteen metriin aivan pohjan tuntumaan. Ensimmäiset pikkuhauet tulivat jo vapoja viritellessä, eikä tahti juuri hiljentynyt aamupäivällä. Erikoista kaloissa oli niiden paksuus, todella harvoin kaikki kalat ovat olleet tuollaisia möhömahoja.

Iltapäivästä kaverin lahnatäkyä vietiin jo toista kertaa, ensimmäisellä kerralla kala oli hylännyt syötin. Mittaa kalalla ei kuitenkaan ollut kuin ~90cm, ihme kun oli päänsä kokoisen lahnan saanut suuhunsa. Tämäkin kala oli todella paksussa kunnossa, ja naureskelimme että mitähän +120cm kala painaisi näin paksuna. Kala jäi kuitenkin päivän suurimmaksi kalaksi, puikkoralli oli päivän sana.

23.1. 

Pitkän kalapäivän jälkeen on aina yhtä tuskaa herätä aikaisin toiseen päivään. Silmät ristissä kahvikuppi mukaan ja parin minuutin ajomatka järvelle. Tälläkertaa menin aivan järven toiseen päähän. Kahden rehevän ja osin umpeenkasvaneen lahden edustalla on viiden metrin syvänne, ympäröivän alueen ollessa noin kahden metrin syvyistä. Kartalla erinomaisen näköinen paikka, mutta jostain syystä alue ei ole juuri haukia antanut itselleni aikaisemmilla reissuillani. Särkeä monttu kerää talvisin paljon, ja montun reunoilta on pilkkimällä tullut yli puolen kilon ahventa särkiparven seasta.

Virittelin särjet syvänteen ja rannan väliin kahden ja neljän metrin väliin, pari vapaa laitoin mahdollisimman keskelle syvännettä. Paikka on niin pienimuotoinen että vapojen etäisyys pysyi parissakymmenessä metrissä, ja viennille kerkeäisi juosta nopeasti. 

Aamu hurahti nopeasti pikkuhaukia irrotellessa, kun kymmenen aikaan oli vähän raskaampi otus kiinni. Yllättävän pitkän väännön jälkeen avannosta nousi tasan metrin mittainen tankkeri, raamit aivan samat kuin edellisenä päivänä tulleilla pikkuhauilla. Ei kaloilla ainakaan ravinnosta ole puutetta täällä!

Ämpärissä olevat särjet olivat vielä hyvissä voimissa, ja päivän kääntyessä iltaan tein nopean siirtymän isommalle syvänteelle illalla aktivoituvien kuhien toivossa. Tuoreet täyt kiinni, ja levittelin vavat ympäri syvännettä pohjan tuntumaan. Pilkillä olleet paikalliset tulivat ihmettelemään touhujani ja sain taas vaihteeksi esitellä täkykalastusta, kalat eivät sentään esittelyjä häirinneet. Pilkkijät kirosivat kalastusta häiritseviä lahnanparkkeja, ja sain keräillä jäältä useamman kymmenen pientä lahnaa täkykaloiksi.

25.1.

Ajelin aamuhämärässä itselleni uuteen kohtaan järveä. Syvänteen päässä oleva umpeenkasvanut lahti johon laskee pieni pelto-oja on jostain syystä jäänyt kokeilematta. Syvänteen alueelle laitoin reilumman kokoista elävää täkyä kuhia ajatellen, ja matalampan parin metrin veteen laitoin pienempää särkeä.

Järvi on muuten hyvin kirkasvetinen näkösyvyyden ollessa useita metrejä, mutta lahden edustalla vesi oli tummanruskeaa ja humuksista. Erikoista miten paljon veden väri voi vaihdella muutaman sadan metrin matkalla. Myös alueelta vähän väliä nousseet pikkuhauet olivat aivan erinäköisiä kuin kirkkaammilla alueilla elävät veljensä, tummia, keltavatsaisia ja laihoja.  

Kalojen keskikoon ollessa alle puoli metriä paikka ei oikein vakuuttanut, ja tein nopean siirtymän syvänteen toiseen päähän. Kalojen malli ja muoto oli aivan erilainen alle puolen kilometrin päässä, jokainen ylötullut pikkuhauki oli todella hienon värinen sekä paksussa kunnossa.

Iltapäivästä tartutin jälleen vähän paremmalta tuntuvan hauen. Pitkän väännön jälkeen sai kalan pyörähtämään avannon alla, mietin itsekseni että ehkä satavitonen. Vapautusmatto oli tietenkin jäänyt leiriin. Aukaisin kelan puolan ja kävin nopeasti hakemassa maton leiristä. Kala odotteli kiltisti avannon alla, mistä  se nopeasti nousikin kastellulle alustalle. Todella paksu 106cm hauki, painoa sata grammaa vajaa kasi. 

Olin yhteen vapaan laittanut bonussyötiksi vajaan 60cm hauen. Iltapäivästä vippa helähti pystyyn, ja oletin vipan lauenneen itsekseen. Avannolle päästyäni kelan puola ei pyörinyt, mutta siima lähti selkeästi sivulle! Aloin vetämään siimasta pikkuhiljaa, toisessa päässä tuntui reilusti painoa ja pientä nypytystä, aivan kuten hauen niellessä täkyä. Vapa käteen, puola lukkoon ja niin kova vastaisku kuin ismetevälineillä vain saa. Hetken ajan vapa taipui luokilleen, kunnes paine katosi ja tyhjät koukut nousivat avannosta. Taas vaihteeksi.

26.1.

Reissun olisi ihan hyvin voinut päättää jo lauantaihin, koskaan aikaisemmin en kotijärvelläni ole näin hyvin onnistunut hauenkalastuksessa. Järvi vaikuttaa kaikinpuolin hyvältä haukijärveltä, mutta itselleni metrinkin ylittäminen on ollut tiukassa. Lähes kaikki paikalliset kertovat järvessä olevan hyvin isoa haukea, mutta omat täkyni ne ovat osanneet kiertää.

Illalla ei ollut mitään kiirettä ajella takaisin Kuopioon, ja päätin käydä vielä aamupäivän täkyilemässä järvellä. Keli ei kummoinen ollut, laskeva ilmanpaine, pikkupakkasta ja lumisadetta. Jäällä olin vaille yhdeksän, ja laiskana kairasin aikaisemmat reiät auki ja laiton pienemmät täyt uimaan. Tuulesta ja parin asteen pakkasesta huolimatta kylmä ei tullut, sen verran kovaa puikkorallia oli koko aamupäivä. Muutamaan tuntiin ylös tuli kymmeniä haukia, ja muutama pienempi hauki pääsi täkykalaksi tuleville reissuille.

Ismete 10.1.

Haukien osalta talvi on ollut niin hieno että ajattelin panostaa myös ahvenen täkyilyyn. Hyvien haukijärvien lisäksi tässä Kuopion lähialueella on huikeita ahvenjärviä, ja pääsinkin syksyllä uusimaan ahvenennätykseni 46cm täsmävertikaalikalalla. Osasyynä lajin vaihtoon oli myös suurten täkyjen puute, täkykatiskoista on tullut lähinnä kymmenen sentin särkeä. Tutut verkottajat ja ammattikalastajat eivät jäätilanteesta johtuen ole päässeet pitämään verkkojaan, eikä lahnoja ole tuntunut saavan mistään.

Päivän kohteeksi valikoitui läheinen pieni, alle kilometrin pituinen ja hyvin rehevä järvi. Järvessä on suurten haukien lisäksi vahva ahvenkanta, ja paikalliset saavat tuon tuosta yli kilon kaloja verkoista. Alueella asuva kaveri sanoi tulevansa seuraksi istumaan jäälle, ja yrittää käyttää vuosi sitten saamansa +12kg kalan uudelleen ylhäällä.

Virittelin aamun sarastaessa vavat järven ainoan syvänteen reunaan kahden ja kolmen metrin väliin alueelle jossa olin syksyllä nähnyt ahventen pinta-ajoja. Päivä valkeni, ja kaverikin tuli yhdeksän aikaan jäälle pienen pommiinnukkumisen jälkeen. Kaverin ensimmäiset viennit järven keskeltä tulivat jo vapoja viritellessä, omien vippojeni pysyessä taipuneena.

Puolen päivän aikaan aloin siirtämään vapoja järven toiseen reunaan heinikon laitaan, josta olin järven suurimmat hauet saanut syksyllä avovedestä. Samassa penkassa paikalliset myös pitävät verkkojaan, ja nostavat hirveitä määriä isoa ahventa. Pari vapaa laitoin matalaan puolentoista metrin veteen, loput jälleen parin metrin syvyyteen syvänteen reunaa. Pieniä haukia alueelta alkoi tulla harvakseltaan, ja yksi vähän parempikin hauki osui meikäläisen minitäkyyn vaikka lähellä olisi ollut kaverin neljä kertaa isompi särki. Hemmetin hienon värinen 106cm kala sai vapautensa pikaisen mittauksen jälkeen. Mitään puikkarirallia ei onneksi alkanut, vaan nuotiota sai poltella jäällä ihan rauhassa. Ahvenet kuitenkin pysyivät piilossa, ja hämärän laskeutuessa keräilimme vavat ahkioihin ja lähdimme tarpomaan takaisin autoille. 

Ismete 23.12.

Aikaisemmista teksteistä voi muodostua hieman vääristynyt kuva ismeten helppoudesta. Senkun tiputtaa täkyn avantoon ja nostelee metrikaloja. Aivan näin helppoahan se ei aina ole.

Aamuhämärissä ajelin tutun järven rantaan ja suuntasin keskelle järveä syvänteen laitaan. Täkyinä oli jälleen kerran isoja lahnoja, jotka virittelin hyväksi tietämilleni alueille kahden ja neljän metrin väliin.

Aamu valkeni ilman sen kummempia tapahtumia. Lounasaikakin meni ohi, ja siirtelin muutaman vavan puolen päivän aikaan erityyppiseen paikkaan. Kelin pitäisi olla hyvä, paikka on erinomainen eikä järvellä niin kovaa kalastuspainettakaan ole että se passioisi kalat täysin. Päivä alkoi kuitenkin kääntyä kohti iltaa, ja auringon laskiessa aloin keräillä vapoja takaisin ahkioon. Tärpitön mp, näitä on näillä jäillä tullut yllättävän vähän.

Jos jotain positiivista pitää päivästä etsiä niin uudet vipat tuntuvat toimivan. Puristimeen on nippusiteillä kiinnitetty puupalikka korottamaan vippaa ylemmäksi, ja vipan laukaisuvastus on säädettävä. Tammikuun puolella on tarkoituksena panostaa ahvenen ja kuhan täkyilyyn, ja siinä vipan laukaisun on syytä olla mahdollisimman herkkä.

Ismete 16.12.

Ilmanpaine oli viimeiset päivät ollut lähes tasainen, mutta siitä huolimatta laiton herätyskellon aamuksi soimaan ja kaivoin pakkasesta isoimmat täkykalat sulamaan. All in, huominen haettaisiin yhtä isoa kalaa. Aamulla moottoritietä ajaessa mieleen tuli pieni epäilys kelistä johtuen, en yleensä ole kovin kummoisesti onnistunut tasaisella ilmanpaineella.

Kohteena oli läheinen syvä järvi, jonka syvimmän montun reunaan aloin virittelemään syöttejä. Pari isoa särkeä laitoin syvän päälle aivan jääkannen alle, ja loppuihin vapoihin viritin isot lahnat lähelle pohjaa. Vettä montussa on lähemmäs kymmenen metriä, ja valtaosan vavoista laitoin kahden ja neljän metrin väliin.

Ensimmäinen vienti tuli jo yhdeksän jälkeen ja keskeytti kahvinjuonnin, syvän päällä ollut särki oli kelvannut kalalle. Kala vei siimaa vauhdilla ja sain vedettyä vastarin vastapalloon. Kovinkaan painavalta kala ei tuntunut, ja avantoon ilmestyikin noin metrisen kalan pää. Koitin ottaa avannon läpi nopeasti kuvaa kalasta, mutta huonosti kiinni ollut hauki sai pyöriteltyä itsensä irti. Parempi niin, tänään ei alle 110cm kaloja mittailla.

Varttia vaille 11 aloin tehdä hodareita lounaaksi. Ruokatermarista kuumassa vedessä ollut nakki sämpylän väliin, päälle sinappi, ketsuppi ja paahdettua sipulia. Itselläni tapahtumat ovat täkyillessä harvassa, ja hyvät eväät auttavat jaksamaan jäällä. 

Toisen hodarin kohdalla syvän reunasta tuli vienti. Avannolle juostessani muistin laittaneeni tähän vapaan jopa normaalia suuremman lahnan, mikään pikkuhauki ei tätä saisi suuhunsa. Reiälle päästyäni oli löysällä, ja aloin varovasti kiristämään siimaa. Toisessa päässä tuntui muutama hentoinen potku, ja kala lähti uimaan poispäin. Vapa käteen, puola lukkoon ja tiukka vastaisku - ja mitään ei tapahtunut. Ei potkuja, ei ravistuksia, vain tasaista painetta. Pumppasin kalan avannon lähelle, ja joka kerta kala teki pitkän syöksyn parilla potkulla. Nyt oli kiinni jotain aivan muuta kuin mihin olin tottunut.

Muutaman yrityksen jälkeen sain kalan avannon alle, ja kalan nähtyäni ensimmäinen ajatus oli miten saan käännettyä tuon pään avantoon. Kaksikoukkuinen rigi oli kokonaan suussa, ja otin muutaman nopean kuvan avannosta. Kala liplockiin ja suoraan kasteltuun punnituspussiin. Käsissä oli pisin hauki mitä olin nähnyt, ja päätin viedä kalan nopeasti vedellä täytettyyn ahkioon.

Kalan hengitellessä ahkiossa valmistelin rauhassa mittaus- ja punnitusvälineet sekä kameran. Mitta näytti 121cm, mutta painoa tällä upean värisellä kalalla oli yllätyksekseni vain vähän vajaa kymmenen kiloa. Yleensä en ota kaloista pönökuvia vaan pyrin vapauttamaan ne mahdollisimman nopeasti. Tälläkertaa sain kännykän kuvaamaan videota hangelle vapautusavannon eteen, ja lähinnä toivoin että videolla näkyisi edes osa kalasta.

Takki tyhjä ja hodarit kylmiä. Aivan vielä en viitsinyt lähteä järveltä pois mahdollisen syöntipiikin aikana. Vipat osoittivat tiukasti alaspäin loppupäivän, ja aloin jo yhden aikaa pakkailemaan kamoja. Yksi kala oli ihan riittävästi tälle päivälle.