perjantai 27. joulukuuta 2019

Ismete 4-5. 12.

4.12. 

Aamupimeässä motaria ajellessani pohdin päivän kalapaikkaa. Vaihtoehdoiksi oli karsiutunut kaksi toisiaan lähellä olevaa pienehköä ja rehevää järveä. Sumuisen kelin ja kevyen lumisateen vuoksi lähdin ajamaan kohti pienempää, itselleni entuudestaan tuttua järveä, jossa kalastettava alue olisi pieni ja vipat voisi pitää lähellä toisiaan. Tiesin paikassa olevan harvakseltaan kympin kaloja, mutta isompia järvi tuskin sisältäisi. Muutama kilometri ennen määränpäätä mielessä alkoivat kummitella jutut toisen järven valtavista hauista, ja viimeisestä risteyksestä Golffi kääntyikin kohti suurempaa järveä. Tuurilla ja pienellä vaivalla parkkipaikkakin löytyi alle sata metriä rannasta. Kamat pulkkaan ja pimeässä kohti järveä. Kelikin alkoi kirkastumaan, joten vippojen näkymisessä ei olisi ongelmia. Ilmanpaine oli lievässä nousussa enteillen ihan hyvää kalapäivää.

Jäällä karttaselain esille, ja kohti syvänteen reunaa. Ajatuksena olisi levittää vavat pitkin penkkaa 2-5m veteen sekä laittaa pari vapaa ympäristöä matalammalle parin metrin syvyiselle matalikolle. Pariin vapaan laitoin ~25cm särjet ja loppuihin totutusti puolen kilon lahnaa. Virittelin täyt puolisen metriä pohjan yläpuolelle, syvimmällä olevat täyt jätin jääkannen alle.

Aurinko nousi, aikaa ja kahvia kului ja vipat pysyivät vireessä. Aamukymmenen syöntipiikki alkoi hieman totuttua aikaisemmin, puoli kympiltä ensimmäinen vippa matalikolla nousi pystyyn. Tiukan vastarin jälkeen kala ei juurikaan rimpuillut vaan alkoi uimaan hitaasti, varma ison kalan merkki. Kala nousi melko nopeasti avantoon ja siitä kasteltuun punnituspussiin. Pitkä, paksu ja todella upean värinen yli kympin kala oli kelpuuttanut ison lahnan ja sai parin vedessä otetun kuvan jälkeen vapautensa takaisin.


Heti kun olin vapauttanut kalan seuraava vippa oli pystyssä, jälleen keskellä tasankoa. Tälläkertaa iso särki oli kelvannut kalalle. Tiukka vastaisku ja nelosen koukku upposi tiukasti suuhun, tällä kalalla virtaa olikin jo reilusti enemmän ja siimaa alkoi kadota kelalta. Painoa siiman päässä tuntui reilusti vähemmän ja pirteistä otteista päätellen kala oli reilusti edellistä pienempi. Avannosta nousi kuitenkin varsin kelvollinen hauki, mittaa oli 110cm ja paino yhdeksän kilon tienoilla. 

Syvänteen reunassa olleet vipat eivät olleet hievahtaneetkaan, ja aloin siirrellä vapoja pitkin tasankoa parin metrin veteen. Syöntipiikkien merkitys täkyilyssä koroistui jälleen, ja seuraava tärppi tulikin hieman ennen hämärää. Ensimmäisen kalan antaneesta avannosta särkeen ottanut hikimetri sai vapautensa takaisin ilman sen kummempia mittailuja. 


5.12.

Vaikka täkyily on fyysisesti melko kevyttä puuhaa, alkavat pimeästä pimeään jäällä vietetyt päivät nopeasti painamaan. Vähän vaille seitsemää kamat Golfiin ja kahvin voimalla kohti motaria.

Edellisen päivän osittain epäonnistunut paikanvalinta jäi kismittämään sen verran, että päivän kohteeksi valikoitui sama järvi. Tälläkertaa ajatuksena oli jättää syvänteen reunat rauhaan ja keskittyä normaalista poiketen keskimatalikon kalastukseen, vaikka ilmakuvissa ei kasvustoa alueella näkynytkään. Kaksi vapaa laitoin edellisenä päivinä kalat antaneisiin avantoihin, pari vapaa niiden ympärille ja loput vavat ympäri matalikkoa kohtalaisen matkan päähän toisistaan. Täällä oli turha pikkutäkyjä liottaa, täkykaloiksi valkkasin suurimmat lahnat mitä ämpäristä löytyi.

Jälleen kerran aamu valkeni kahvia juodessa ilman keskeytyksiä. Kymmenen jälkeen ensimmäinen vippa nousi samalta avannolta josta edellisenä päivänä olin saanut 117cm kalan. Nopeasti avannosta nousi varsin komean kokoinen pää, ja sen perässä 111cm mittainen lähinnä narua muistuttava hauki. Kalan paino vaikutti olevan lähempänä viittä kuin kymmentä kiloa, joten laskin kalan sen kummempia punnitsematta takaisin. Kummasti kalojen kunto vaihtelee samallakin järvellä, edellisen päivän kaikki kalat olivat kirkkaita ja paksukuntoisia.



Loppupäivän saikin rauhassa syödä eväitä, tarkkailla virittyneitä vippoja ja miettiä seuraavien reissujen kohteita sekä etsiä luvanmyyjiä kyseisille järville, joka yleensä on se vaikein asia täkyilyssä. Paikallisen kalatalouskeskuksen työntekijät onneksi ovat hyvin perillä osakaskunnista ja neuvovat mielellään. Kaikenkaikkiaan varsin onnistunut ensikosketus tähän pieneen ja rehevään järveen, vaikka ne suurimmat kalat kiersivätkin lahnat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti