Ismetekauden päätös 21.4.

Kevät eteni ja luonto alkoi pikkuhiljaa heräilemään, mutta itse päätin vielä lähteä pohjoisempaan eräälle läpivirtajärvelle lopettemaan täkykautta. Järvessä on tuttujen mukaan huikean suuri kanta 80-100cm kalaa, mutta isot +110cm kalat ovat olleet täysin hukassa. Täkyä järvellä on mielin määrin, siitä ei kalan kasvu ole kiinni. Reippaasta läpivirtauksesta johtuen happea järvessä riittää ympäri vuoden, ja syvyyttäkin on kahdeksan metriä. Omalla aikaisemmalla perhoreissullani olin saanut päivässä useita kymmeniä kaloja keskikoon ollessa järvikalalle huomattavan isoa, 70-80 sentin väliin. Upeaa kalastusta, yksi mieleenpainuneimmista reissuista aikoihin. 

Tunnin ajomatkan aikana alkoi kieltämättä jännittää onko järvessä enää edes jäätä, ympäröivät pellot olivat jo täysin sulana ja sää oli lähes kesäinen. Yöllä lämpötila oli sentään nollan tuntumassa. Jäätä järvellä näytti riittävän, vaikka virtaava joki oli huomattavasti sulattanut järveä parista kohdasta. Ursuit luonnollisesti päälle, ja vähän väliä kairailin koereikiä matkalla järven keskelle. Yllättävän paljon tavaraa oli vielä veden päällä, teräsjäästä ei tosin ollut tietoakaan sillä joen virtaus sulatti jäätä myös altapäin. Leiripaikka löytyi kahden sulan välistä, ja sain vavat leviteltyä molempien jokien reunoille. Matalimpia reikiä kairatessa ruoho pöllysi pohjasta, ja syvimmillään vettä oli vajaat viisi metriä. Jäätä jokien reunoilla riitti, jopa teräsjäätä näytti olevan kymmenisen senttiä. 

Kalat eivät juurikaan kevätauringossa istuskelua haitanneet, äänikirjaa sai kuunnella rauhassa ja keskittyä eväiden syöntiin. Täkyinä oli isoimpia pakastimesta löytyneitä särkiä, ja tottakai muutama räväkän kokoinen lahna. Pari haukea aivan sulan reunalta sentään osui, suurimman ollessa 80cm tienoilla. Auringon paahtaessa ja päivän kääntyäessä kohti iltaa aloin jo miettimään paluumatkan reittiä, kevätaurinko oli melkoisesti sulattanut jään pintaa joka alkoikin olla lähinnä sohjoa. 

Kun viimeinenkin vapa oli ahkiossa, sohjoa jo nilkkoihin asti ja aurinko alkoi laskeutumaan piti miettiä reitti rantaan kahden sulan välistä. Tummia alueita jäässä jo näkyi, ja luonnollisesti suunnistin niiden välistä. Kuten jo arvata saattaa, yhtäkkiä jää hävisi jalkojen alta ja hetkessä kelluttiinkin rintaa myöten avannossa. Kauaa siinä ei tarvinnut miettiä, äkkiä ympäri ja mahalleen jäälle ja takaisin pulkan luokse. Onneksi Ursuitiin jää aina niin paljon ilmaa että asu toimii kelluttavana varusteena. Pukeutukaa ihmiset asianmukaisesti kun menette huonoissa olosuhteissa kalaan!

Kuivapuku päällähän avantoon olisi voinut jäädä vaikka kahville, mutta nyt se ei ollut ensimmäisenä mielessä vaan täytyisi etsiä reitti 50m päässä olevaan rantaan. Joen yli kahlaaminen kävi jo mielessä, mutta upottava mutapohja ja raskas ahkio tekevät hommasta käytännössä mahdotonta. Montaa kertaahan sitä ei mielellään jäihin tippuisi yhden reissun aikana, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja vaan piti tuurilla koittaa löytää kestävä kohta.

Kairatut koereiät eivät juuri helpotusta tuoneet, Heinolan sai melkein suoraan työntää jään läpi. Lopulta heitin puhelimen ja avaimet turvaan ahkioon, ja lähdin varovasti kävelemään rantaa kohti. Kesti, ihme kyllä. Paluumatka autolle menikin visusti rantaviivaa pitkin, ja ajomatkalla kotiin mietin jo täkykauden jatkamista eräällä toisella järvellä. Lopulta järki kuitenkin voitti, purin ismetesetit kesäteloille ja totesin että tähän on ihan hyvä lopettaa kausi. 

Ismete 1., 3. ja 8.4.

1.4. 

Kuu vaihtuu, muu Suomi tuntuu käyvän jo avovesillä mutta Savon korkeudella ei siitä ole vielä tietoakaan. Yöpakkasien jatkuessa jäät eivät juurikaan pääse edes ohentumaan. Kohteena oli jälleen sama järvi kuin aikaisemmin, mutta paikkana järven syvimmän syvänteen reuna. Kyseisessä paikassa rannasta lähtevä matala vedenalainen niemeke ulottuu lähes keskelle järven selkää, ja alueella on kaiken lisäksi ollut koko talven verkot. Kuulin aikaisemmin tutulta että paikalliset vetävät uistinta kesäisin samalla alueella, ja saavat usein +10kg kaloja.

Päivällä verkkokalastajat tulivat nostamaan verkot pois, ja menin vaihtamaan muutaman sanan heidän kanssaan. Saman havainnon oliva tehneet kuin minäkin, viimeiset muutamat viikot olivat olleet todella hiljaisia.

Molemmat kertoivat järvestä tulleista suurista hauista, toinen miehistä oli saanut +12kg kalan ja suurin heidän tiedossaan oleva verkkokala oli yli 14kg. Ihmeen paljon näinkin pieni järvi kasvattaa isoa haukea, kunhan nyt itse sattuisi oikeaan aikaan paikalle.

Kaloa tuli hiljakseen pitkin päivää, mitään selkeää syöntipiikkiä ei tuntunut tulevan. Pari pientä haukea rigasin syvänteen reunaan makaamaan pohjalle, jostain syystä juuri siihen spottiin oli kova luotto.

Kaloja tuli tasaista tahtia, mitään syöntipiikkiä ei päivän aikana tuntunut olevan. Harvinaisen pientä haukea oli liikkeellä, suurin osa kaloista oli alle puolentoista kilon. Hauet saivat makoilla rauhassa pohjalla, mutta aivan vierestä nousi vippa. Siiman päässä tuntui painoa ja pientä nypytystä, hauki oli nielemässä täkyä. Vastarissa tuntui miten koukku repesi irti täkystä, ja kelasin avannosta kaksikoukkuisen rigin.

Hetkinen, ei saatana. Luulin että olin laittanut hauen viereiseen vapaan, ja että tässä vavassa on kymmenen sentin särki täkynä. Yli puolen metrin hauki oli kelvannut kalalle, ja minä käyn vetämässä koukut irti täkystä ennen kuin hauki kerkeää niellä syöttiä. Voi vittu.

Turha se on voivotella enää, seuraavasta hauesta vedin fileet irti ja rigasin nekin pohjalle. Loppupäivän isot täyt saivat kuitenkin makoilla rauhassa, pientä haukea tuli edelleen samaa tahtia kuin aikaisemmin.

Seuraavalla reissulla ajatuksena olisi yrittää kuhaa ismetellä, tällä alueella sitä riittää ja aamulla viemästäni täkykatiskasta saisi elävää täkyä. Itselleni aivan vieras laji tuo kuhan täkyily, ja aikalailla nollasta lähdetaan opettelemaan. 


3.4.

Suuntana jälleen järven syvempi alue, tälläkertaa tosiaan kuhan perässä. Perukkeet olivat vaihtuneet ohuempiin ja rigeissä oli glow in dark- helmeä ja muuta blingblingiä. Eilisen pummin jälkeen oli kuitenkin pakko sulattaa pari lahnaa mukaan ja rigata ne samaan rinteeseen.

Ensiksi kuitenkin täkykatiskalle. Tiukassa meinasi olla katiskan nosto 3*8'' rei'istä, särkeä oli parikymmentä litraa. Eipähän olisi täkykalasta puute. Kalat olivat vain valitettavan pieniä, parikymmensenttisiä särkiä oli vain pari.

Pelipaikoilla olin vasta ysin aikaan. Kaivoin ämpäreistä suurimmat särjet, jotka rigasin 10-14m syvyyteen aivan jääkannen alle pelaagisille kaloille. Kirkas päivä kirkkaan jään aikaan tuskin olisi kuhalle parasta aikaa, joten päätin että laitan penkalle kuhatäyt vasta illalla päivän hämärtyessä. Loppuihin vapoihin laitoin lahnaa makamaan 4-6m syvyyteen rinteen reunalle.

Kalaa syvältä kyllä tuli, mutta ainoastaan pientä haukea tuntui olevan liikenteessä. Kuhista arvatenkin ei koko päivänä ollut havaintoakaan, mutta jatkuvien pikkuhaukien perässä juokseminen piti mukavan lämpimänä. 

Joutessani perkasin koko päivän ylimääräisiä särkiä, illalla pääsee taas tekemään purkkikalaa. Mukaan lähti kuutisen litraa perattua kalaa, riittäisi taas hetkeksi leivänpäällistä. 

8.4.

Sama järvi, samat kuhat.

Ajelin järven toiseen päähän, josta olisi puolet lyhyempi kävelymatka aiotulle paikalle. Isäntä oli sopivasti ulkona, ja kävin kysymässä sopiiko auto jättää parkkiin lähelle, olisin pilkille menossa. Ei ongelmaa, mies viittoi sopivan parkkipaikan pellon viereltä ja lähti sisälle kun vein auton osoitettuun paikkaan. Pian ulos tulee oletettu vaimo ja alkaa kiroamaan mitä perkelettä minä muiden rannoissa kävelen, eihän hänkään tule minun rannoille kävelemään, jo on perkele kumma. Meikäläisen vastaukset menivät kuuroille korville, ja totesin parhaaksi lähteä järvelle ja jättää eukon huutamaan rauhassa.

Täkykaloista ei taaskaan ollut puute, mäski oli käynyt kaupaksi ja pari ämpärillistä tuoretta täkyä lähti mukaan. Jälleen kairailin reiät hieman eri alueelle, osa pelaagisesti pinnan tuntumaan ja osa pohjan yläpuolelle. Vasta yhden aikaan olin kairaamassa reikiä, ja tarkoituksena oli olla iltahämärään asti.

Hauelle pieni elävä särki kyllä maittoi koko päivän, vavoissa oli jatkuvasti tuoreet täyt kun hauet kävivät niitä riepottelemassa. Kuhaa varten olin tehnyt kaksikoukkuisia rigejä muiden ohjeiden mukaan, ja viennin jälkeen piti melkoisen nopeasti olla vetämässä vastaria etteivät hauet kerkeäisi niellä koko rigiä. Kuuden jälkeen tuli jälleen syöntipiikki, eikä sydänkohtauskaan kovin kaukana ollut kun kaloja sai irroitella jatkuvalla syötöllä. Näissä tilanteissa kymmenen vapaa on ehdottomasti liikaa, parikin tuntuisi riittävän.

Vieressä saunomassa ollut nuorten porukka jaksoi mekastaa koko illan, ja ysin jälkeen aivan hämärissä saunalta kuului huvittunutta naura: "kattokaa se on vieläki tuolla". Samaa naureskelin itsekin, välillä itsekin pysähtyy ajattelemaan että piruako sitä jäällä istuu kellon ympäri odottelemassa josko saisi kalan. Illan hämärtyessä käsissä oli käynyt iso kasa kilon-parin haukea mutta kuhista ei ollut tietoakaan. 

Ihan oman turvallisuuden vuoksi vetäisin pulkan metsikön kautta autolle, enkä oikaissut mökin rannasta. Miehen jäälle heittämät roskat tosin kävin jättämässä pihalle, eihän sitä omaa kotijärveä passaa roskata.

Ismete 5.4.

Ainakin etelässä kevät etenee, ja tuli mieleen että syksyllä järven rantaan jätetty vene pitäisi noutaa pois rakentelua varten. Samainen järvi on huikea haukipaikka, joten sulattelin ämpärillisen lahnoja ja ajelin aamusta järven rantaan. Järvi oli hyvinkin tuttu avovesiltä, mutta talvella olin vain kerran käynyt vetämässä tärpittömän mp- reissun. Mukana ollut tuttu sentään sai reilun ysin kalan. Avoveden aikaan onnistuin kaivamaan joka päivä päälle metrisen kalan ylös suurimman ollessa pari milliä vajaat 120cm.

Vene löytyi tutusta paikasta, mutta oli vielä tukevasti hangen alla. Vajaan tunnin taistelun jälkeen olin saanut puukolla hakattua veneen irti jäästä, ja suurinpiirtein ehjänä trailerille. Keväästä täällä ei ollut vielä tietoakaan, ja auton uskalti huoletta jättää järven jäälle parkkiin. Paikallisilla lenkkeilijöillä ja pilkkijöillä ainakin oli ihmettelemistä järvellä olevassa venetrailerissa.

Syksyllä uistellessa olin saanut järven pienemmän syvänteen reunasta kylmiä väreitä aiheuttavia tällejä +300g kumeihin, ja kairailin reiät laajalle alueelle montun reunalle. Täkyinä oli tälläkertaa pelkkää lahnaa, koko vaihteli reilusta kämmenenkokoisesta lähes kiloon. Osaa sai jo vähän mallailla avantoon, mutta polkematta vielä menivät. Jo täkyjä viritellessä olin lähes varma puhtaasta mp- reissusta, mutta järven potentiaalin tietäen yksikin kala riittäisi ihan mainiosti.

Keli oli jälleen huikea, lukuunottamatta tuulta. Koko kevät on ollut poikkeuksellisen tuulinen, enkä ole monenakaan päivänä päässyt alle 6m/s tuulessa istumaan jäällä. Nytkin tornadoa muistuttavat lumipyörteet pyyhkivät vapojen välistä, ja kaatuilevia settejä sai vähän väliä käydä nostelemassa. Noh, ei auta valittaa kun kalaan kuitenkin haluaa päästä. Napit korvaan ja äänikirja päälle, tälläkertaa kuunteluun lähti Auschwitzin tatuoija.

Päivän kohokohta olikin kaadetun ahkion suojassa keitetty pussipasta, kaksi tuulitärppiä jäi koko päivän saldoksi. Taitaa vireessä oleva vippa olla nykyään blogin yleisin kuva, maisemat vaan vaihtuu. Takaisin ajellessa sitä taas tuli naureskeltua koko lajin mielekkyydelle, välillä jalka osuu lankulle ja homma rokkaa mutta lajin varjopuoli on tämä kellon ympäri tyhjänpyytäminen.

Ismete 24, 26. ja 28.3.

24.3.

Jälleen Kuopiossa, ja jälleen lähdin etsimään isoa kalaa tutulta, melko syvältä ja suurelta järveltä. Pakastimesta löytyi pari puolimätää lahnaa jotka voisi illalla jättää linnuille, ja säkillinen reilun kymmenen sentin särkeä. Lahnoihin en ollut vielä saanut edes vientiä täällä, vaan kaikki kalat ovat tulleet kohtalaisen kokoisilla särjillä.

Harvinaisen hiljaista piteli koko päivän,





26.3.

Taas kohteena sama järvi, hieman eri taktiikalla. Googlen satelliittikuva paljasti jokisuuta ympäröivän kasvillisuusvyöhykkeen, jota ei muiden palveluiden ilmakuvista näkynyt. Suunnitelma oli selvä: reilu puolet vavoista kasvillisuusrajaan, loput syvänteen puolelle ja odottelemaan isoa kalaa.

No eihän se taaskaan ihan niin helppoa ollut, rauhassa sai taas aamukahvit juoda. Tutusta paikasta syvänteen reunasta tarttui jälleen yhdentoista jälkeen edes hieman paremman tuntuinen kala, nopea heilautus mittanauhalle näytti pituudeksi ~98cm. Heinän rajasta tuli sillointällöin pientä puikkaria jotka olisivat kelvanneet lähinnä täkykalaksi. Syvempään veteen pohjaan lasketut lahnat saivat loikoilla ihan rauhassa, jälleen kerran.

Päivällä paikallinen pilkkijä pyörähti leiripaikassa juttelemassa, ja aloitti lupsakasti keskustelun tokaisemalla "sulla se ei muuten oo lupia noille koukuille" katsellessaan heinikossa olevaa vapaviidakkoa. Totesin että kyllä muuten on, XX osakaskunnan lupa henkilöltä YY. Hetken aikaa pappa katseli hiljaa minua, tuumasi että niin sehän asuu ihan tuossa vieressä, naureskeli että eipähän häntä edes kiinnosta onko täällä kalastavilla luvat vai ei, ja jatkoi pilkkijuttujen kertomista järveltä. Ruksi seinälle, eka kertaa ikinä tullaan kyselemään lupia täkyillessä.

Mahdotoman isoja ahvenenvonkaleita kertoi järvessä elävän, suurimmat olivat kuulema olleet puolen kilon luokkaa. Ohimennen kertoi myös melkein vierestä tulleesta 16 kilon hauesta. Lähellä oli kuulema karata, ihan suupielestä oli kiinni iskukoukussa. Eivät vanhemmat isännät juuri tunnu haukea arvostavan, tyytyväisiä lähinnä ovat kun joku käy niitäkin pyytämässä. Näissä tilanteissa on parasta kun jättää mainitsematta että vapauttaa suurimmat hauet.

Päivän paras syöntipiikki tuntuu siirtyneen iltaan, kuuden aikaan kalaa alkoi löytyä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin päivällä. Parhaillaan yhtäaikaa oli kiinni neljä kalaa, siinä sai ihan tosissaan juosta vavalta toiselle.


28.3.

Jälleen samalla järvellä, tälläkertaa tarkoituksena oli laittaa täyt vähän syvempään veteen. Hyviä kevätpaikkoja joista on mahdollisuus todella isoon haukeen ei ihan kamalasti ole, ja tällaisille pikapistoille lähimpänä olevat järvet sopivat parhaiten. Nyt pitäisi lähteä jo ennen viittä eli parasta iltasyöntiä. Kovin aikaisin en jaksanut herätä, jäällä olin vasta kasin aikaan.

Hauet olivat jälleen kateissa mutta särkeä nousi muutamana päivänä mäskätystä avannosta aivan tolkuton määrä, iltaan menessä särkeä oli ämpärissä kahdeksan litraa. Tuttu oli toivonut särkeä purkkikalaksi, pitäisi riittää hetkeksi. Pienehkö alue tuntuu menevän nopeasti tukkoon kun useamman kerran käy viikon sisään, seuraavilla reissuilla pitää käydä muilla paikoilla.

Pistin yhden pienen hauen jäällä fileiksi ja rigasin fileet makaamaan pohjalle, kun särjet eivät tunnu kelpaavan niin samakos tuo on uittaa jotain aivan muuta kuin yleensä. Saipahan rauhassa pilkkiä, kun vientejä tuskin tulisi. Malliltaanhan hauki, kokonaisena tai fileenä, on hyvä, paljon puolen kilon lahnaa kapeampi.

Jälleen autolle kävellessä mietin että pitäisi jättää ahkio kotiin ja pakata kottikärryt mukaan, vähissä alkavat lumet olemaan savon korkeuksilla.

Ismete 19.3.

Appilassa piti keksiä päiväksi tekemistä, ja ajelin aamuvarhaisella tutulle järvelle josta paikalliset kertoivat saaneensa isoja haukia. Appiukko kertoi että tuttunsa oli karkuuttanut viikko sitten ison kalan liian pienen avannon takia, ja vinkkasi että käyhän kokeilemassa. Noh, käydään.

Järveen laski leveähkö puro, ja Googlen street view sattui menemään puron yli. Leveyttä reippaat viisi metriä, mutta kovaa virtausta ei näkynyt. Satelliittikuvassa näkyi kasvustoalue puron suulla, vaikuttaisi oikein potentiaaliselta kalapaikalta mikäli joessa olisi yhtään virtausta ja se olisi alkanut sulattaa järveä.

Kävelin aamuauringon noustessa järven toiseen päähän, ja ihmettelin mihin se puro oikein laskee. Kartta käteen ja etsimään puroa, ja löytyihän se viimeinkin. Kyseessä olikin täysin virtaamaton oja, ja hädintuskin jokiuoma oli sula. Jokisuun edessä näkynyt kasvustoalue oli myös täynnä isoja kiviä, enkä jäänyt kairaani tuhoamaan vaan kävelin takaisin kohti lähtörantaa.

Vavat viritin todella laajalle alueelle keskelle järveä parin metrin syvyyteen, järven ainoan syvänteen viereen. Hiljaista oli, ihan rauhassa sai kahvit juoda. Täkyinä oli niin pientä särkeä että tapahtumia kyllä pitäisi tulla mikäli alueella vain olisi edes hieman aktiivista kalaa.

Joutessani kävin kairaamassa valmiiksi reiät syvänteen toiselle puolelle, lähelle samaa aluetta missä olin aikaisemmalla reissulla saanut tapahtumia. Puolen päivän jälkeen vaihdoin vavat toiselle alueelle, jospa sieltä saisi edes jonkun tapahtuman. 

Vippoja alkoi nousemaan sillointällöin, mutta kaikki tapahtumat jäivät pummeiksi. Kalat kyllä ottivat täkyyn, mutta kuljettivat sitä pari metriä avannon sivulle ennen kuin hylkäsivät. Tärppejä tuli varmaan viitisentoista muutaman tunnin aikana, ja pikkuhiljaa hermot alkoivat loppua turhan juoksemisen kanssa. Mielessä kävi olisivatko kalat olleet ahvenia, isoja ahvenia järvessä on ja itselläni oli käytössä järeät haukiluokan setit. Vanhat täyt saivat uida melko rauhassa, eniten tapahtumia tuli juuri pilkittyihin pieniin särkiin ja jopa ahveniin.

Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea, ja aloin keräilemään settejä pois. Yhdeksättä vapaa kelatessa nousi vielä viimeinen vippa, enkä pitänyt edes kiirettä avannolle mentäessä. Siima ei taaskaan juossut kelalta, mutta kelatessa alkoi tuntua jotain vastusta ja vastari pysähtyi kuin seinään. Sen jälkeen oltiinkin matkustajan paikalla kun kala määräsi vauhdin ja suunnan. Sain pian kalan alle, ja tuli kiire kaivella punnituspussia esille kun näin jumalattoman kokoisen pään pyörähtävän avannossa. Taitaa olla ihan oikeasti parempi kala, ja menohaluja tällä riitti ihan tosissaan.

Puoliväkisin käänsin kalan pään avantoon, ja nappasin leuasta kiinni. Avannosta nousikin hirveän kokoinen hauen pää ja metrin pätkä narua, runko olisi sopinut jollekin 70cm kalalle. Mittaa kalalla oli kuitenkin 112cm, ja painoa en kehdannut edes punnita.

Hetken sai miettiä laitanko onget takaisin pyytämään aivan pimeään asti, mutta totesin että tähän on ihan hyvä päättää päivä.

Ismete 9.-10.3.

Kevät lähenee kovaa vauhtia, ja kalat alkavat pikkuhiljaa aktivoitua keskitalven jäädessä taakse. Loppukevät itselläni on tarkoitus kalastaa suuria ja kirkkaita järviä, ja etsiä sitä oikeasti isoa kalaa.

9.3. 

Kohteena oli itselleni uusi läpivirtajärvi, josta tosin olin kuullut hurjia tarinoita isoista kaloista ja oienneista koukuista. Keskisyvyys on lähellä viittä metriä, ja järven selkäalue on 10-15 metriä syvää vettä.

Paikaksi valikoitui pieni lahtialue, johon sekä laski että siitä lähti puro. Ajattelin virtaavan ja hieman lämpimämmän veden keräävän alueelle täkyä, ja sen mukana haukea. Syvää vettäkin löytyy aivan jokisuun edestä. Golfille löytyi parkkipaikka yllättävän läheltä järveä, ja pääsin nopeasti virittelemään vapoja sulan reuna-alueille. Paikka näyttää melko hurjalta, mutta viisi metriä sulan reunasta jäätä riitti vielä Heinolan kierteen verran.

Perukkeiksi olin vaihtanut ohuet ahvenperukkeet, joissa on hieman normaalia pienemmät koukut. Järvessä on tietääkseni vahva kuhakanta, eivätkä isot ahvenet ole näillä järvillä ollenkaan mahdottomia. Täkyinä oli säkillinen 10- senttistä särkeä, ja lisää todennäköisesti saisi pilkkimällä.

Pienten täkyjen käyttö takasi sen ettei aamulla tarvinnut kauaa paikallaan istua. Vapojen pyyntiin virittely kesti varmasti yli tunnin, sillä jatkuvasti sai juosta ristiinrastiin ympäri lahtea irrottelemassa kaloja. Kahvikin kerkesi jäähtyä, kun piti irrottaa putkeen kuusi kalaa ennenkuin kerkesi uudelleen istua alas. Kauimmaisiin syvänteen reunaan jättämiini vapoihin laitoin suosiolla isot lahnatäyt, jotta niille ei tarvitsisi jatkuvasti juosta. Kalaanhan tänne oltiin tultu eikä juoksukisoihin.

Kymmenen aikaan pienen kalan syöntipiikki vihoin hiljeni, ja sain pitää evästauon rauhassa. Vähän ennen puoltapäivää särkitäkyyn tuli vienti syvänteen reunalta muutaman metrin vedestä, ja heti vastaiskun jälkeen kala tuntui vähän paremmalta. Punnituspussi oli jälleen leirissä, eli puola auki ja nopeasti hakemaan leiristä mittauskamat.

Kala oli jälleen jäänyt nätisti odottelemaan avannon alle, ja nousi siitä nopeasti punnituspussiin. Mittaa kalalla oli 108cm, ja puntari näytti 9.9 säkin kanssa, hieman yli ysin kala. Kovin on hankalaa tänävuonna yltää omiin suurhauen rajoihin, vaikka lähellä käydään.

Iltapäivällä sain seuraa jäälle, eräs paikallinen maatalon isäntä tuli ihmettelemään kalastustani ja kertoili tarinoita vuosien varrelta. Hieman yli 11- kiloinen oli suurin siitä kohdasta tullut kala, tuskin olin ihan väärään paikkaan tullut.

Iltapäivästä syönti jälleen hiljeni, yksittäisiä kaloja nousi vähän sieltä ja täältä. Viiden aikaan ajattelin etten jaksa jäädä odottelemaan iltahämärää, vaan pakkailin kamat kasaan ja lähdin vetämään paria ruokakalaksi ottamaani haukea fileiksi.

Ajomatkalla soittelin lupia seuraavaksi päiväksi eri alueelle. Osakaskunnan pj ystävällisesti kertoi etteivät myy lupia ulkopuolisille ja tämä tuskin on lähivuosina muuttumassa, joten piti alkaa miettimään seuraavaa järveä ja etsimään osakaskunnan yhteystietoja sieltä. Helppoa tämä täkyily.

10.3.

Aamulla naapurikylän kaveri laittoi viestiä ja kysyi lähdenkö kalaan, hän voisi aamuksi tulla mukaan. Itselläni oli pari sankollista elävää särkeä edelliseltä päivältä, ne olivat kuulema toimineet parhaiten tällä syvällä ja todella kirkasvetisellä järvellä. Pelipaikoille pääsisi vielä autolla, jäätä oli kuulema sen verran reilusti.

Harvoin on näin paljoa jännittänyt lähteä täkyilemään kuin tänä aamuna, jäätä pitkin pelipaikoille oli parin kilometrin matka. Autot jätettiin parkkiin vedenalaisen niemekkeen lähelle, ja vapoja aloimme viritellä ympäri niemekettä. Muutama laitettiin viereisen syvänteen päälle heti jääkannen alle, vettä alla oli parikymmentä metriä. Jäätä sentään oli vielä +35cm koko alueella, ja kesti ainakin toistaiseksi autot.

Tapahtumia alkoi tulla heti vapoja laskiessa. Ensimmäinen vippa nousi kun olin saanut toisen vavan pyyntiin, ja kolmatta täkyä laskiessa iso särki vietiin käsistä. Kummoisia kaloja aamulla ei noussut, kaikki olivat samaa puolentoista kilon luokkaa.

Kympin aikaan tapahtumat loppuivat kokonaan, ja seuraavat pari tuntia saatiin molempien yllätykseksi syödä eväitä ihan rauhassa. Pari täkyä oli vavoista hävinnyt ilman että vippa edes laukesi, kovin olivat varovaisella purulla tai sitten särjet onnistuivat rimpuilemaan itsensä koukusta. Puolenpäivän aikaan alettiin miettiä kotiin lähtemistä, ja kahden aikaan molemmilta lopppui kärsivällisyys. Ei tämä aina ihan samanlaista tykitystä ole.

Ismete 3-6.3.

Hiihtolomaviikolla sattui sopiva sauma lähteä pyörähtämään Joensuussa kavereiden luona, ja samalla käydä täkyilemässä. Kohteena oli itselleni aikaisemmilta vuosilta tuttu superjärveksi luokiteltava järvi, josta useampi kympin kala päivässä on jopa melko yleistä. Kuopiosta käsin ajomatkassa ei oikein ole järkeä, mutta Joensuusta käsin matka on vielä ihan kohtalainen.

3.3.

Pari kaveria innostui lähtemään mukaan, ja lupien oston jälkeen päästiin etsimään parkkipaikkaa. Tie oli kuin olikin aurattu, ja auto saatiin melko lähelle järveä. Leiripaikka valittiin lähes keskeltä järveä matalikon reunalta. Itse laitoin kaikkiin vapoihin kovalla työllä löytämäni lahnat, kaveri taas halusi saada päivän aikana edes jonkun tapahtuman ja viritteli pieniä särkiä syötiksi.

Jo vapoja viritellessä ensimmäinen vippa nousi pystyyn, ja oli vieläpä oma. Syke alkoi nousta kun siiman päässä tuntui kevyttä nykimistä hauen kääntäessä lahnaa suussaan. Kyseiseltä järveltä olemme saaneet lahnatäkyllä tasan yhden alle metrisen kalan, ja sekin paria senttiä vaille.

Kala oli lähes avannon alla, ja vastaisku ei pysähtynytkään kuin seinään niinkuin odotin. Reilu ysikymppinen pullukka kävi koukunirroituksessa ja pääsi jatkamaan tankkailujaan ilman sen kummempia ihmettelyjä. Uutta lahnaa koukkuun, ja vaikka kalan koko oli pettymys nosti se luottoa loppupäivään.

Järvelle tyypilliseen tapaan täkysärkien pilkkimistä häiritsivät filekokoiset ahvenet, suurimpien ollessa reilut puoli kiloa. Melko pian jäälle oli kolmeen mieheen saatu kymmenkunta sopivaa ruokakalaa, ja melkoinen nippu täkysärkeä seuraaville päiville. Särkeä toki meni kovaa tahtia kun kaveri koukutteli pieniä puikkareita sen minkä kerkesi.

Omiin täkyihini tuli iltapäivän aikana peräti kaksi tapahtumaa, kerran kelailin ylös tyhjät koukut ja toisella kerralla kala oli hylännyt täyn. Kolme tapahtumaa lahnoissa taisi olla uusi ennätys itselle, huomattavasti yleisempää on ollut tärpitön MP. Odotukset seuraaville päiville nousivat entisestään kun aikaisemmin hyväksi arvelemani alue matalikon ja syvänteen välissä tuntui toimivan.

5.3.

Tänään sain lähteä aivan itekseen järvelle. Autoa parkkiin pyöritellessä Golffi sytytti taas merkkivalon, viimekerrastahan olikin jo aikaa. Noh, näitä on parempi murehtia pois lähtiessä, ahkio ulos autosta ja tarpomaan hankeen.

Järvellä keli ei ollut erityisen miellyttävä, tuulta 6 m/s ja plussakelistä johtuen lumisade oli muuttunut vaakatasossa tulevaksi vesisateeksi. Ei auttanut voivotella, vavat pyyntiin ja menin vapaviidakon reunamille pilkkimään. Jo kymmenen aikaan alkoi jaloissa tuntua kylmiä väreitä kun Savagen housut päästivät vedet läpi. Hieno laji.

Isohkoja lahnoja uittaessa ei liiemmin tapahtumia tule, mutta pystypilkki alkoi kerätä mukavasti kalaa alle. Pienen silpun tulo loppui seinään, ja pian mukavaa fileahventa alkoi tulla, suurimpien ollessa puolen kilon pintaan.

Yhtäkkiä vavassa tuntui aivan jumalaton tälli ja vahvoja potkuja, nyt on kiloluokan ahven kiinni. Saan vedettyä kalan aivan avannon alle, ja siima löystyy. Shit happens, äkkiä pilkki alas, ja taas pystyä vietiin. Potkut näillä kaloilla olivat aivan eri luokkaa kuin aikaisemmilla puolen kilon ahvenilla, eikä ollut mitään mahdollisuutta vetää kaloja raakana ylös. Sain väännettyä tämänkin kalan avannon alle, ja jälleen ylös tuli pelkkä tyhjä koukku kalan irrottua aivan avannon alla.

Kolmannen saman kokoluokan kalan karkuutuksen ja kevyen kiroilun jälkeen vaihdoin ketjuun särjelle tehdyn värikoukun tilalle ison morrin kunnon koukulla, nyt pitäisi alkaa kalojen pysymään. Pilkkiä vietiinkin melkein heti, kala tuntui pieneltä hauenpuikkarilta ja ensimmäisen syöksyn jälkeen ylös tulikin pelkkä siima. Hieno laji.

Puolenpäivän aikaan oli vaikea löytää vaatteista kuivaa kohtaa, ja kirosin kun olin jättänyt Ursuitin kotiin, se päällä olisi kenties pysynyt kuivana. Koko aamuna oli tullut yksi vipannousu särkitäkyyn, ja totesin että parempi suosiolla lähteä takaisin majapaikkaan Motonetin kautta.

6.6. 

Illalla olin luvannut ajella takaisin Savoon, ja päätin suunnata viimeiseksi päiväksi samalle alueelle ahventen toivossa. Kuuteen vapaan jätin lahnat, ja neljä vapaa viritin leiripaikan lähelle ahventa varten. Aikaisemminkin olen koittanut ahventa täkyillä tällä järvellä, mutta jatkuva pienen hauen tulo vei hommasta mielekkyyden.

Yllättäen ahvenia ei juuri kuulunut, mutta haukea tuli senkin edestä. Tuplaa oli kiinni vähän väliä, ja alkoi tulla kiire pilkkiä lisää särkeä täkykalaksi. Pienellä pystypilkillä alkoi tulla myös hyvänkokoista ahventa, filekalat oli nopeasti ylhäällä ja yksi haukikin yritti uuden pilkin viedä. Edellisen päivän mörköahvenista ei sensijaan ollut mitään havaintoa.

Kympin jälkeen keskellä pahinta puikkorallia siiman päässä tuntui vähän enemmän painoa. Kala tuli melko nopeasti avannon alle ja mietin että tuohan on vähän reilu satavitonen. Mitan kalasta voisi ottaa, mutta punnituspussi oli tietenkin leirissä. Puola auki, kala jäi ihmettelemään avannon alle ja kävin nopeasti hakemassa pussin mukaan. Mittaa pallokalaa muistuttaneella hauella oli 109cm mutta paino jäi jonnekin kahdeksan kilon tienoille.

Lahnat olivat uineet pari päivää ilman ainuttakaan hipaisua, ja aloin vaihtelemaan päivän aikana tulleita särkiä täkyiksi kun ne näyttävät kelpaavan karkeammallekkin kalalle. Puikkariralli koveni entisestään, eikä eväiden syömisestä tahtonut tulla mitään. Aloin jo miettiä vapamäärän vähentämistä, mutta onneksi tapahtumat alkoivat vähentyä iltaa kohti mentäessä. Aktiivista kalaa alueella riitti, mutta isommat olivat totaalisen hukassa.

Eräs paikallinen kalamies kävi päivän aikana neljästi kyselemässä miten kalaa tulee, ja kertomassa omia kalatarinoitaan edellistalvelta, vajaan kahden kilon ahvenia ja lisäksi älytön määrä yli kiloisia. Iskukoukulla oli kuulema tullut lähemmäs puolentuhatta haukea ja melko kasa yli kympin kaloja. Jotkut järvet tuottavat älyttömän määrän isoa kalaa, ja tämä on yksi niistä.

Reilun 15 000 askeleen ja useiden kymmenien haukien jälkeen oli aika keräillä vavat mukaan, ja taivaskin muuttui kauniin tulenpunaiseksi auringonlaskun aikaan. #PaikatPalaa