Ismete 13-14.2.

13.2. 

Hämärissä pakkailin haisevat särjet autoon ja ajelin tutulle huippujärvelle. Normaalikokoisia täkyjä ei enää ollut jäljellä, joten otin pari pussia pieniä särkiä mukaan ja lähdin virittelemään kebabrigejä. Tällä järvellä on isoa kalaa niin paljon että pientä särkitäkyä ei juurikaan tule uitettua, vaan koitan täyn koolla karsia pientä kalaa pois. Kevät on jo edennyt sen verran että aurinko kerkesi nousta ajomatkan aikana, ja reikiä pääsi kairaamaan päivänvalossa.

Kalat alkoivat juoksuttamaan jo vapoja viritellessä, pummeja pummmien perään. Hauet kyllä hakivat kebabrigejä mutta hylkäsivät ne melkein heti. Samaa tärppisoppaa jatkuikin koko päivän, kokonaisillä särjillä kaloja tuli jopa ylös asti mutta ainoa kebabilla ylös tullut kala oli päivän suurin, vähän vajaa ysikymppinen. 

Illasta tuli soitto Kuopion lähellä asuvalta verkkokalastajalta että verkoista oli tullut pari pientä lahnaa, seuraavaksi päiväksi saisi edes pari kunnon täkyä. 

14.2. 

Pienen arpomisen jälkeen päätin aamulla lähteä tutulle järvelle joka on monta vuotta vaikuttanut yhdeltä potentiaalisimmista järvistä lähialueella. Syvä, todella rehevä järvi joka laskee parin puron ja lammen kautta isoon reittivesistöön. Ajelin itselleni uuteen järvenosaan, tarkoituksena oli täkyillä järvestä lähtevän puron matalaa ja heinittynyttä edustaa. 

Haisevia särkiä kokonaisena ja kebabissa jään alle viritellessä tuli ensimmäiset viennit, mutta vastapalloon vastareita vedellessä tuntui vain koukkujen irtoaminen täkykalasta. Kovin isoja tuskin olivat jos kymmensenttinen särki ei kokonaan mahtunut suuhun, tai ainakin näin sitä haluaa itselleen uskotella. Muutamat lahnat saivat kellua rauhassa heinikon reunassa.

Muuta kirjoiteltavaa päivästä ei sitten olekkaan. Maapuuta meni varmaan motti nuotiota pidellessä, ja illasta olo ja haju oli kuin kylmäsavustetulla lohella. Plussaa päivässä oli, että uudenkarhea tuoli ei lentänyt nuotioon tuulesta huolimatta.